Armas Äikiä

Armas Äikiä oli kommunisti, joka istui vakaumuksensa vuoksi kahdesti vankilassa.  Ollessaan koevapaudessa loikkasi Neuvostoliittoon menettäen Suomen kansalaisuuden. Sodan jälkeen toimi ilman Suomen kansalaisuutta taustapiruna SKP:n kulttuuri järjestöissä. Riitautui mm Arvo Turtiaisen ja Raoul Palmgrenin kanssa. Elvi Sinervo ja jopa Otto Ville Kuusinen pitivät Äikiän kirjallisia tuotoksia kehnoina.

Eivät löytäneet taiteilijat yhteistä runomittaa, vaikka kaikki olivat istuneet vankilassa vakaumuksensa vuoksi. Näin käy, jos yksi määrää ja muiden pitäisi vikistä. Taiteilija piireissä ei ole ihmeellistä, että toisten tuotanto ei ole oikeaoppista tai ajanhermolla.

Suomalainen tragikomedia sarjan  runot, Kädettömän suru, Jalattoman riemu, Sydämettömän voitto, Tottelemattoman kirous ja Päättömän nerokkuus. Alla malliksi niistä kaksi.

 

Suomalainen tragikomedia

Kädettömän suru

Kesä kauniisti kukki, kun taistelemaan

idän naapurimaahan hän läksi.

Mies kauan ei välttänyt kohtaloaan,

sen löysi – jäi kädettömäksi.

Mies sentään ei itke, ei vaikeroi,

ei huoli hän murhetta kantaa,

jos kohtakin kädellä tuolla ei voi

kotiväelle kättä hän antaa…

Ei!Hilpeä mies on, hän valita ei,

jos puuttuukin oikeaa kättä,

ja kädeltä, jonka pois kranaatti vei,

jää lapsonen hyväilemättä…

Mies itkee vain tuota, kun sotilaan luo käy korskea kenraali, jolle

hänen kunniaa täytyisi tehdä, ja tuo

käsi nousekaan ei ohimolle!

 

Päättömän nerokkuus

Ei arvellut paljon, ei miettinyt hän,

ei säästänyt mies elämäänsä.

Osan saikin sen vuoksi hän hirvittävän:

mies kaatui ja menetti päänsä.

Pää tarpeen on harteilla viisahien,

mut sille, ken vain vähän tietää,

pää tarpeeton onhan, ja painoa sen

ajan pitkään hän saata ei sietää.

Pää aatteeton aikaan ei paljoa saa.

Mitä merkitsee yksinään nolla?

Ja ei, kuten luullaan, vain kammottavaa,

myös viisasta päätä on olla!

Kun kenraali komensi: ”hyökätkää!”,

meni kuoloonsa sotilasryhmä.

Vain mies, jota ei enää vaivannut pää,

ei mennyt, hän ollut ei tyhmä!

 

 

Faktantarkistus

Henkipatto Kansankulttuuri Oy 1948

Armas Äikiä Wikitietoa
Artikkelikuva Pyhän Vasilin katedraali ja Moskovan Kremlin Spasskaja-torni Bart Slingerland /Wiki
Henkilökuva: kirjasta Henkipatto Kansankulttuuri Oy 1948