Aikaa ennen lamaa on syytä taustoittaa. Meillä tavallisilla ihmisillä ei ollut 1980-luvulla tietoa tulevasta ei ehkä kenelläkään, mutta rahapolitiikan vääristä päätöksistä kärsimään me jouduimme. Ei meidän oma toimintamme aina kovin viisasta ollut, mutta lisäksi meitä ohjasivat vahvemmat voimat. Meidän tietämättämme tai arvaamattamme. Meillä ei ollut valuuttalainoja tai kulutusluottoja, jos sellaiseksi ei lasketa leasing Ladaa. Tiukan markanpolitiikka on usein ollut maallemme turmioksi, alkaen Snellmanin nuukailusta, sitä seuranneesta nälänhädästä 1866–1868, 90-luvun laman synnystä, Eurosta ja päättyen tämän päivän nk. kehyksiin. Odotamme mihin kyykytykseen olemme matkalla.
[foogallery id=”1426″]
[sc_embed_player fileurl=”https://meltti.fi/wp-content/uploads/musiikki/Pienyrittajien-puolesta.mp3″] ((Veikko Lavi Pienyrittäjän puolesta YouTube ))
Taloushistoriamme synkimmät vuosikymmenet
Haluan lainata erästä 1990-luvun analyysiä ((Kirjoitus kokonaan: 10/08/2017 https://tuokko.fi/suomen-taloushistoria-ja-synkimmat-vuosikymmenet/
Kirjoittaja Yrjö Tuokko KHT, Kanslianeuvos, Tuokko Oy:n perustaja luettu 17.4.2023))
”1990-luvun lama kosketti eri tavoin lähes puoltatoista miljoonaa suomalaista. Syyt siihen kylvettiin 1980-luvun vakaan markan politiikalla ja vapauttamalla ulkomainen luotonotto.
Vakaan markan puolustuksesta tuli arvovaltakysymys
Suomi ajautui pankkikriisiin ja sen myötä historiansa suurimpaan lamaan 1980- ja 1990-lukujen vaihteen tienoilla. Pankkikriisiin kehittyminen alkoi 1980-luvun puolivälissä, ja ”hedelmä” oli kypsä 1991. Markka oli vuonna 1982 devalvoitu kymmenellä prosentilla, ja Suomen Pankki puolusti jostain käsittämättömästä syystä ”henkeen ja vereen” vakaata markkaa, vaikka markkaa pidettiin selvästi yliarvostettuna.
Vakaan markan puolustuksesta tuli aikaa myöten arvovaltakysymys. Niinpä markkaa ei 1986 devalvoitu todellisista muutospaineista huolimatta. Tämä vakaan markan puolustus siunattiin, tai sitä jopa ajettiin, myös poliittisen johdon taholta.
Vakaan markan puolustuslinja petti ensimmäisen kerran, kun markka Suomen Pankin ja tasavallan hallituksen päätöksellä revalvoitiin 1989 muuttamalla valuuttaindeksin vaihteluväliä neljällä prosentilla. Lopullisesti puolustus murtui 1991, kun markka lokakuussa devalvoitiin 12 prosentilla ja päästettiin sen jälkeen kellumaan syyskuussa 1992.
Maahan tulevan rahavirran tyrehdyttämiseksi Suomen Pankin päätöksellä nostettiin vuonna 1989 luottojen korkotasoa. Korkotason nostolla pyrittiin rajoittamaan maahan tulevaa rahaa, mutta seuraus olikin päinvastainen. Sisään tuleva rahavirta vain kasvoi. Maahan tuli entistä enemmän ulkomaista rahaa. Tätä rahaa piti ryhtyä välittämään eteenpäin, eli rahaa piti ryhtyä myymään.
Pankkikriisi alkoi paljastua 1990-luvun alussa
Holtiton luotonanto johti pankkikriisiin, joka alkoi paljastua 1990-luvun alussa. Näkyvin operaatio oli Suomen Pankin 19.9.1991 toteuttama SKOP:n haltuunotto. Tuolloin oli ajauduttu tilanteeseen, jossa SKOP ei enää kyennyt vastaamaan sitoumuksistaan.
Haltuunotto merkitsi käytännössä sitä, että Suomen Pankki otti vastuulleen säästöpankkien vastuut. Ongelmaluotot lisääntyivät räjähdysmäisesti kaikissa rahalaitoksissa. Säästöpankkiryhmässä ne olivat aivan omaa luokkaansa, mikä johti lähes kaikkien säästöpankkien häviämiseen.
Suurissa vaikeuksissa olivat myös KOP ja SYP. KOP oli vuodesta 1991 lähtien ollut Suomen Pankin ja Rahoitustarkastuksen erityisvalvonnassa, ja pankki jouduttiin pakkonaittamaan SYP:n kanssa vuoden 1995 alussa. Osuuspankkiryhmä oli ainoa, joka selviytyi suhteellisen vähin tappioin muihin verrattuna.
Voidaan sano, että markkinaosuustaistelua käyneet pankit esittivät itse keskeistä roolia pankkikriisin ja sitä seuranneen talouslaman synnyttämisessä. Edellytykset oli kuitenkin luonut Suomen Pankki vakaan markan politiikallaan.
Kun ongelmat alkoivat paljastua, oli 1990-luvun vaihteessa hyvin tavanomaista, että pankit ryhtyivät vaatimaan luotoille lisävakuuksia ja todennäköisesti useissa tapauksissa niitä saivatkin. Sen sijaan luotonottajien pyrkimykset suojata valuuttaluotto torjuttiin lähes systemaattisesti pankkien taholta. Pankit olivat suojanneet omat luottonsa, mutta yritysten ottamat luotot olivat suurimmilta osin suojaamattomia kurssimuutosten varalta.
Häviäjien osalta kaikki laman seuraukset eivät vielä ole edes tiedossa. Monet yrittäjiä, takaajia ja muita yksityishenkilöitä koettelevat taloudelliset ja henkiset seuraamukset saattavat olla elinikäisiä. Henkisiä kärsimyksiä ei voida edes rahalla mitata. Yksityishenkilöiden ryhmään mahtuu myös monia tapauksia, joissa kohtuuttomuus menee inhimillisesti katsottuna liian pitkälle.
Rahalaitosmaailmassa pankkikriisi ja lama johtivat oleellisiin muutoksiin. Tämän ”hurlum-hei” –elämänmenon seurauksena hävisi maailmankartalta suurin osa suomalaisista säästöpankeista ja SKOP. Samoin kävi perinteikkäille 1995 Meritaksi pakkonaitetuille liikepankeillemme SYP:lle ja KOP:lle.
1990-luku onkin murheellista luettavaa. Kymmenen vuoden ajanjaksolla 1990-1999 Suomessa teki konkurssin 48 500 yritystä eli keskimäärin lähes 5000 yritystä vuodessa. Jos tarkasteluajanjaksona käytetään vuosia 1985-2005 on vastaava luku 75 000 konkurssia.
Voidaankin sanoa, että 1990-luvun lama kosketti eri tavoin likimain puoltatoista miljoonaa suomalaista. Tähän suuruusluokkaan päätyy pelkästään sillä yksinkertaisella matematiikalla, että oletetaan jokaisen konkurssiin joutuneen yrityksen takana olevan omistajien lisäksi henkilökunnan perheet ja muut läheiset, eli keskimäärin vähintään noin 20 henkilöä.
Pankkikriisiin ja lamaan johtaneet tekijät voidaan ryhmitellä kahteen pääryhmään.
Ensimmäiseen ja mielestäni tärkeimpään ryhmään kuuluvat ne syyt, joilla luotiin edellytykset kriisiin ajautumiselle ja toiseen ryhmään ne syyt, joilla pato avattiin ja ajettiin Suomi lamaan.
Oikeuskäytännössä on periaatteena vastuukysymyksissä ns. vaaran lähteen avaamisperiaate. Vastuussa on se, joka avaa vaaran lähteen. Tällainen vastuusuhteiden pohdiskelu on kuitenkin tämän asian yhteydessä turhaa ajan haaskausta, sillä kysymys on kollektiivisesta vastuusta, jolla ei tunnetusti ole kasvoja eikä niin muodoin vastuunkantajaakaan. Kaikkea vastuuta tapahtuneesta en kuitenkaan laittaisi yksinomaan yritysjohdon lyhytnäköisyyden ja riskien aliarvioimisen piikkiin.”
Yrkäilijä
Olen yrkäillyt useasti.Yksin tai yhdessä toisten kanssa.Vielä näin eläkeläisenä on pakko yritellä, jotta saa takuueläkkeen riittämään elintason ylläpitämiseen. Ehkä nyt, tällä vuosituhannella uskallan hymyillä näille yritelmille. Ollessani yrittämisen ytimessä ei yleensä hymyilyttänyt saati naurattanut. Aina ei ole ollut kysymys kaupallisesta yritystoiminnasta vaan rajojen rikkomisesta muilla tavoin, kuten harrastustoiminnasta, vaikkapa jalkapalloseuran puheenjohtajana tai aatteellisen lehden päätoimittajana.
Nyt on hyvä olla myös jälkiviisas. Tämän Veikko Huovinen määrittelee hyvin: ”Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus, sillä alalla saahaan eniten aikaan. Siinä on tapaus mennyttä aikakautta, mutta se kuvitellaan esiin tulevaksi ja sakilla setvitään, miten olisi paras käyttäytyä. Tässä lajissa on ihminen viisaimmillaan… Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin…” ((Konsta Pylkkänen Veikko Huovisen kirjassa Havukka-ahon ajattelija .Konstan viisaudenlajeja olivat, kaukoviisaus, teoreettinen viisaus, käytännön viisaus ja jälkiviisaus. TMe lisäisi tuohon vielä näsäviisauden (lisäys on lajin esimerkki) ))
Syyt minun yrittäjyyteen ovat rationaalisia. Voita leivän päälle, vaikka väkisin. Jotkut yritelmät ovat olleet pettymyksiä. Menestynein on viimeisin. Yritysten epäonnistumisiin syypäitä on monia, verottaja, rahoittajat, toiset yrittäjät ja esim. 90-luvun lama. Suurin syyllinen on aina peilinedessä. Osaaminen on ollut riittämätöntä otettuihin riskeihin verrattuna. Pitäisi osata sanoa ei. Ei kiitos, minä en ole mukana. Houkutukset ovat olleet liian suuria, en ole osannut niistä kieltäytyä.
Jotkut ovat taputtaneet käsiään vaikeuksien keskellä ja ennen sitä nämä samat tyypit ovat tuuppineet ja heitelleet hiekkaa rattaisiin aina kun vain ovat voineet. Minun yrittämisestäni on ajoittain tehty madollisimman vaikeaa, jos en ole sitä itse osannut tehdä, apuja on tullut pyytämättä ja yllättäen.