Osa yksi 1953-2022

Sivujuonne, Lapinkylän Linda

Muistan illan, jolloin viettelit mun

Yöhön etelän toit kuumaa huumaa

Tunsin tulisesti haasteesi sun

Annoit aloitteen sä siihen suuntaan

Tanssit auringossa kiihkein liikkein

Ja tiesitit hyvin mitä mulle teit

Linda Linda oo Linda

Linda Linda muistan sua(( Lauluntekijät: Michel Boesveld / Hans P Eijck Van / Petrus G A Peter Tetteroo Kappaleen Linda Linda sanoitukset © Big Lift Music. Frederik 1983))

[sc_embed_player fileurl=”https://meltti.fi/wp-content/uploads/2023/06/Linda-Linda-128.mp3″ autoplay=”true”]

Minä olin aloittanut Kiinteistö Oy Kellokosken tehtaiden apulaisisännöitsijänä 1990 vuoden alusta. Olin siellä palkallisena työntekijänä, kiinteistöyhtiön omistivat sijoittajat, jotka kokivat laman tappavan puristuksen ja minä vuoden 1991 lopussa oman työni loppumisen.
Kellokoskentehtailla on pitkä ja värikäs historia. Se oli nähnyt lamaa ennenkin. Ruukki oli perustettu 1795. Se koki useita omistajan vaihdoksia ja ainakin yhden konkurssin 1880.
Miksi sotken oman työni yritystemme historiaan? Syynä on Kellokoskentehtaiden oma sähkövoimalaitos. ”Teollisuusrakennukset sijaitsevat padotun Kellokosken molemmilla rannoilla. Jokilaakso on ruukin paikalla syvä ja kapea, joten tehdasrakennukset ovat kauempaa katsottuna lähes näkymättömissä. Kosken poikki johtava pato on korkea ja sen yläpuolella oleva patoallas suurehko. Padon yhteyteen on 1932-1933 rakennettu voimalaitos”((Monisteesta Kellokosken ruukki Erkki S.Härö /Museovirasto))Laitoksessa oli Suomessakin harvinainen makaava turbiini, joka oli halkaisijaltaan lähes parimetrisen rautaputken päässä. Tekniikalla saatiin vesiputoukseen lisää korkeutta, eikä pystyturbiinilla olisi voimalaitosta luultavasti pystytty toteuttamaan. Tuotettu sähkö käytettiin kiinteistöjen lämmitykseen.
Minun esimiehenäni oli suomenruotsalainen herrasmies Ragnar Saarinen. Hän tiesi kertoa kuinka Itä-Uudellamaalla oli useita pieniä voimalaitoksia, Pornaisten Haltiankoskessa, Pukkilan Naarkoskessa, Askolan Vakkolassa jne. Päätimme tehdä kesäisen tutustumisretken Itä Uudenmaan maisemiin. Ragnarin Mersulla kurvailimme pitkin hiekkateitä aina Liljendaaliin ja Lapinjärvelle asti. Autossa istuessa tuli ihmeteltyä miten hienot maaseudun rakennemuutoksen rapistamat rakennukset tuhoutuvat hoidon ja käyttämättömyyden puutteessa. Matkanvarrella niitä oli paljon, kivijalkanavetoita, 60-70-luvun matalia pitkiä sikalarakennuksia ja 20-30-luvun meijereitä. Ajoimme Labbyvägeniä ja saavuimme peltoaukealle, jonka horisontissa näky oli kuin Kaurismäki elokuvista. Minuun teki suuren vaikutuksen valkoisena hohtava Labbyn meijeri pitkine punatiilipiippuineen ja mataline sikalarakennuksineen.
Olimme historiallisilla kulmilla Hertzen…jatka

Paikallinen Säästöpankki ei silmäänsä räpäyttänyt, kun se oli myöntänyt minulle lainan Fastigshet Labbyn ostoa varten. Lisävakuuksia se pyysi ja minä hölmöyksissäni sotkin veljeni ja Mallan sisaren niitä antamaan. Tarina ei kuitenkaan lopu tähän. Sain vuonna 1998, siis seitsemän vuotta yritystemme konkurssien ja kolme vuotta oman asuntomme pakkohuutokaupan jälkeen puhelun. Soittaja oli eräs Labbyn kylän asukas. ”Tekö omistatte vanhan Labbyn meijerin?” hän kysyi. Olin enemmän kuin hämmästynyt. Olin siinä uskossa, että pankki olisi jo ajat sitten realisoinut meijerin, mutta näin ei ollut. Olin siis edelleen meijerin ”onnellinen” omistaja. Soittajan kiinnostus ei koskenut meijerin omistusta vaan sitä, että meijerin tontilla olleen sikalarakennuksen päälle oli ajettu maata.

Tästä alkaa Lapinkylän Lindan tarina.
Tein poliisille rikosilmoituksen. Sen seurauksena ”Kihlakunnansyyttäjä Erkki Huhtala on tammikuussa 1999 jättänyt käräjäoikeudelle haastehakemuksen, jossa em. henkilöille (en heitä tässä mainitse TMe) vaaditaan rangaistusta ensisijaisesti hallinnan loukkauksesta ja toissijaisesti törkeästä vahingonteosta.” Paikallinen lehti nautiskeli isoilla otsikoilla ja sekin ihme nähtiin, että pankki pyysi minulta anteeksi.

[foogallery id=”1421″]

Säästöpankki oli vaihtunut Meritaksi:” Pankin puolesta ja ** **(henkilön nimi TMe) puolesta pyydämme anteeksi, että sinun omistamalle Fast.Ab Labbyn tontille on ajettu huolimattomasti maamassoja ja että ne on ajettu niin lähelle sikalan rakennusta, että sen seinä on vaurioitunut.”((Meritan faksi 8.12.98 ja Loviisan kihlakunnan syyttäjänosasto 12.5.99 TMe arkisto)) En tiedä olisiko anteeksipyyntöä tullut, jos maamassat olisi ajettu huolellisesti ja kauemmaksi sikalasta. Samaisessa faksissa pankki kertoo löytäneensä meijerille ostajan. Minulla ei tietysti ollut mitään sitä vastaan, kunhan pankki huomioi, että ostaja maksaa meijeristä käyvän hinnan. Näinhän pankki ja nämä velikullat eivät olleet ajatelleet, vaan tarkoitus oli myydä meijeri muodolliseen hintaan. Pankille ja heidän ystävilleen tuli kiire. Käynnistettiin erilaisia samaan lopputulokseen tähtääviä hankkeita. Kunnan ympäristölautakunta heräsi, sen mielestä meijeri oli huonossa kunnossa. Lautakunta ei ollut huomannut, että kuusikymmentäluvulla rakennettu sikala oli saastuttanut pohjavedet, niin että ne vielä 1990-luvulla olivat juoma ja ylipäätänsä talousvesi kelvottomia tai että kun rakennuksessa asutettiin kunnan toimesta paikallisia juoppoja, ympäristö oli sellaisessa tilassa, että meiltä meni kesä sen siivoamiseen.
Veljeskunnan hanke luovuttaa kiinteistö ilmaiseksi karahti heidän omiin meijerin tontille ajamiin kiviin. Entäs se Lapinkylän Linda? Kerroin ystävälleni Kimmo Sundströmille mitä oli tapahtunut. Hän innostui meijeristä ja sen tuomista mahdollisuuksista toteuttaa haave juhla/leiripaikasta ateisteille. Pedanttina hän laati useita versioita hankesuunnitelmaksi, varsin tarkkoine laskelmineen. Hanke sai nimeksi Lapinkylän Linda. ((Hanke versiot TMe arkisto. Nimi oli Kimmon keksimä ja viitannee vuonna 1998 Linda Lampeniuksen esiintymiseen  Playboy-lehden kuvissa. Tai sitten Frederikin iskelmään))

Kävimme paikan päällä tutustumassa paitsi tehtyyn rikokseen myös meijerin mahdollisuuksiin hankkeen näkökulmasta. Kimmo kirjoittaa ”(Versio 26.8.1998) Tarkoituksena on ostaa Lapinjärven kunnan Lapinkylässä (n 100 km Helsingistä) sijaitsevat kolme toisiinsa rajoittuvaa kiinteistöä pinta-alaltaan yhteensä 16750 m²   Kiinteistöllä on vuonna 1938 valmistunut kivirakenteinen meijerirakennus sekä uudempi sikalarakennus. Meijerirakennuksessa on myös kaksi asuntoa, n 20 m² yksiö ja n 70 m² kolmio. Rakennukset saneerataan alkaen meijerirakennuksissa olevista asunnoista. Koko saneerausprojektin valmistuttua voidaan rakennuksia ja tonttimaata käyttää hyvin monipuolisiin tarkoituksiin.” Kimmo oli varautunut huutamaan meijerin ja aiheutti huudoillaan paitsi kiinteistön hinnan nousua myös hämminkiä ostajien keskuudessa, joille kiinteistö oli luvattu puoli ilmaiseksi. Kimmo oli arvioinut hinnan minkä yli hän ei mene ja vastapuoli sai himoitun kiinteistön hyvään hintaan. Isäni oli myös tyytyväinen. Merita maksoi, hänen esittämän asianajolaskun. Ja minä… nuolin haavojani.

Lindan myöhemmistä vaiheista tiedän vain, että sikala on purettu,piippu on purettu. Ulospäin meijerirakennus näyttää siistiltä ja hoidetulta. Hyvä niin, maaseudun vanhat rakennukset ovat osa kulttuuriperintöämme jota liian harvoin ymmärretään.

Video yms ((Maitojunalla palaamisessa on tavallisesti kyse jonkin vastentahtoisessa keskeyttämisessä. Kun joku palaa maitojunalla kotiin, häneltä on jäänyt tehtävä kesken. Ilmaus on siirtynyt yleiskieleen sotilasslangista. Yläpalkin video savukkeen valmistus YouTube  Sinikka Sokka ym Isän ja äidin työlaulu YouTube. YouTube video Amerin historiaa 1957 ))

[sc_embed_player autoplay=true volume= fileurl=”https://meltti.fi/wp-content/uploads/2023/05/Isan-ja-aidin-tyolaulu-128.mp3″]
Elämä maalla ei ollut ruusuilla tanssimista. Pikemminkin ruususen unta, josta toivoisi heräävänsä. Veljeni muutti ulkomaille ja hänen perheensä vuokra asunto Vantaan Pähkinärinteessä vapautui ja me pääsimme muuttamaan sinne.Malla muutti lasten kanssa ensin ja minä syksymmällä tilan syystöiden jälkeen perässä. Vuosi oli 1979.

Isä ja äiti jatkoivat tilanpitoa vielä muutaman vuoden ja he myivät sen vuonna 1982. En ikävöinyt Iittiä tai iittiläisiä, seuraavan kerran näin tilan joskus 2000-luvun alussa, näky oli lohduton päärakennus oli palanut,navetta oli silloin vielä pystyssä,mutta meidän toinen iittiläinen Tarmo kuvasi vähän myöhemmin paikan ja sen nykytilan. Niin muuttuu maailma Eskoseni.

[foogallery id=”1366″]

Malla ”pääsi” siivoamaan ja minä aloitin raivokkaan työn hakemisen. Maanviljelyskoulun käyneellä ei pääkaupunkiseudun työmarkkinoilla hirveästi ollut kysyntää. Ajattelin, että supliikkina miehenä voisin pärjätä myyntitehtävissä. Niinpä hain kaikkiin avoimiin sen alan tehtäviin. Aluksi näytti että ei tule onnistumaan koska perheen elättämiseen ei riittänyt siivoojan tienesti oli keksittävä jotain, oikeastaan mitä tahansa. Niinpä lähdin kävelemään kohti Helsinkiä ja kävin lähes jokaisessa Pähkinärinteen ja Konalan väliin jäävistä yrityksistä kyselemässä töitä. Hankasuontien alkupäässä oli Hardi kasvinsuojeluruiskuja yms myyvä yritys. Ajattelin että se sopisi minulle hyvin, mutta turha yritys. Saman tien päässä oli Muko oy joka myös oli jonkin sortin maataloustarvikkeita myyvä liike. Suuntasin sitä kohden. Sinne kävellessäni poikkesin Tukku Oy Parti Ab:n konttorissa. Yritys oli ruotsinkielinen ja se toimi ruotsinkielisillä alueilla olevien kauppojen tukkuliikkeenä. Tukkuliikkeen konttori ja tuoretuote, juusto/makkara sekä pakaste varasto oli kiinteistössä. Pakkasvarastosta oli lähtenyt työntekijä ja he tarjosivat minulle paikkaa siellä. Asia oli selvä voisin aloittaa seuraavana maanantaina pakkasvarasto työntekijänä tietämättä työstä, työolosuhteista tai edes palkasta yhtään mitään. Päivä oli 1.10.1979.  Nopeasti kaikki selvisi. Meitä oli neljä työntekijää joiden valtakuntaa oli todella hyytävän kylmältä tuntuva kyläkoneiden ylläpitämä pakkanen. Varusteista huolimatta puhaltimien tuottama viima meni luihin ja ytimiin. Sopimusten mukaan varastossa sai olla 45 minuuttia ja sitten olisi pidettävä viidentoista minuutin tauko. Työkaverini ehdottivat minulle että jatkettaisiin samalla työ systeemillä mitä he olivat aikaisemmin noudattaneet. Pakasteet kerättiin eristettyihin rullakoihin kauppojen tilausten ja jakeluautojen reittien mukaisesti. Työtapa oli että kerättäisiin kaikki tilaukset ikään kuin urakalla, samantien ilman taukoja. Mikäpä siinä pojat olivat kehittäneet keruusysteemiä, jossa yksi huusi mitä pitää kerätä ja toiset hakivat hyllyistä tuotteet, mitkä saattoivat olla myös korkealla katonrajassa. Suomenkieli ja ruotsin- kieli raikui sekamelskana pakkasvarastossa. Kun olimme valmiita pidimme pitemmän tauon ja sulattelimme jäätyneitä sormia ja varpaita. Iltapäivä meni varaston täydentämisessä, mikä sekin oli kylmää puuhaa. Palkka oli parempi kuin muilla tuotekeräiliöillä sillä saimme nk pakkaslisän.Tukku Oy omisti siihenaikaan myös Carols hampurilaisravintolat ja ainakin ranskanperunat ja omenapiirakka tuli pakkasvarastosta.

Kaverit ihmettelivät miksi juoksin niin usein työnjohtajan kopissa. Kerroin heille, että en tee tästä hommasta elämäntehtävääni ja että haen mielestäni minulle paremminsopivaa myyntimiehen työtä. Olin pakkasvarastossa runsaan puolivuotta minä aikana lähetin kymmeniä, ehkä yli sata hakemusta. Kävin usein erilaisissa testeissä, jopa niin että sanoin Psyko-Sosiologinen Tutkimuslaitos Oy:n testaajille, että eivätkö he voisi käyttää edellisen testauksen tuloksia. Säästäisivät rahaa ja minun aikaani. Ei kuulemma käy, niin minun praktiikkani kehittyi ja esitetyt kysymykset tulivat tutuiksi. Keväällä tuli sitten varsinainen haastattelusuma ja kävin useammassa työpaikka haastattelussa. Muistan niistä erityisesti kolme. Helsingin Mylly Oy jossa kyseltiin kaikenlaista ja todettiin haastattelun lopuksi, että mikäli päädymme sinuun täytyy viikset ajaa pois. Minä piuolestani ajattelin haastattelun jälkeen, että en tule pärjäämään teidän kanssanne sen verran pölyinen ilmapiiri oli. LSO:n haastattelu oli paljon miellyttävämpi. Heillä oli runsaat kahvitarjoilut ja selkeät suunnitelmat miten uusi myyntiedustaja tultaisiin kouluttamaan tehtävään. Hän joutuisi käymään läpi kaikki lihanjalostamiseen liittyvät tehtävät käytännössä ja teoriassa, teurastuksesta makkaranvalmistukseen. Kolmas paikka oli Amer Yhtymä oy Amer Tupakan myyntiedustajan tehtävä.

Kesän kynnyksellä olin taas puhelimessa työnjohtajan kopissa. Helsingin Myllyn edustaja soitti ja kertoi,että valinta oli osunut minuun. Vastasin heille, että olen saanut toisen paikan ja pahoittelin heidän vaivan näköään. Työkaverit pitivät ratkaisuani hulluutena. Eihän minulla vielä ollut valmiina luvattua työpaikkaa.Tuntuma minulla oli vaan sellainen, että pääsen sinne mihin haluan. Olin valintani tehnyt ja se saa minun työpanokseni, joka seuraavaksi soittaa ja se oli Lasse Hägerth Amerilta.[html5_video id=’1387′]

Yes Sir alkakaa polttaa

Olin ollut Amerin toimeksiannosta soveltuvuustesteissä ja sain Amerilta lähdettyäni testin tuloksen itselleni. Minä olin läpäissyt ne vähintään yhtä mallikkaasti kun sotamies Svejk hullujenhuoneen kolmen huippu psykologin syynistä. Minulta ei kysytty: ”Kuinka paljon on kaksitoistatuhattakahdeksansataayhdeksänkymmentäseitsemän kertaa kolmetoistatuhattakahdeksansataakuusikymmentäkolme?” Minäkin olisin vastannut silmää räpäyttämättä ”seitsemänsataakaksikymmentäyhdeksän” ,kuten Svejk.((Kolme psykiatrisen tieteen eri suuntausten huippu lääkäriä esittivät Svejkille kysymyksiä: Onko radium painavampaa kuin lyijy? Uskotko maailmanloppuun? ja niin edespäin. Myös Svejk halusi kysyä lääkäreiltä: On kolmikerroksinen talo, joka kerroksessa kahdeksan ikkunaa, katolla kaksi päätyä ja savupiippua, joka kerroksessa asuu kaksi asukasta. Sanokaapa nyt, hyvät herrat, milloin talonmiehen isoäiti kuoli? )) Paljon kaikkea muuta kysyttiin. Lausunto lyhennettynä oli seuraava:

”Tutkittu on toisaalta menestynyt hyvin niissä tehtävissä, joihin hän on rauhassa saanut keskittyä tai jotka edellyttävät hyvää yleistä tietomäärää. Hän on verrattain monipuolinen, riittävän laskennallinen ja samalla kuitenkin hyvään ilmaisuun kykenevä. Selviä heikkouksia ei kykyprofiilissa ole tullut esille.” Testien mukaan minusta ei kertakaikkiaan löydy mitään huomautettavaa ja analyysi on yhtä painokelvotonta suitsutusta. ”Hänellä on myös tarvetta järjestellä työnsä kunnolla ja pitää yllä selkeyttä” Tässä kohtaa testaajan ajatus on kyllä harhaillut jonkun toisen testattavan persoonassa.

Amer oli oppikoulu Amerikkalaiseen markkinointiin. Edustajien piti pukeutua siististi. Yes Sir-asu eli klubitakki,suorat housut  ja paita solmiolla oli pakollinen.Takkiin ja solmioon oli kirjailtu Yes Sir logo. Kerran markkinointipäällikkömme Harri Knuutinen laittoi johonkin tilaisuuteen poolopaidan. Asun sattui yhtiön toimitusjohtaja Heikki O. Salonen näkemään. Hän nosti aikamoisen metelin toteamalla että täällä ei poolopaitaan pukeudu muut kuin minä. HOS, joksi häntä kutsuttiin oli kaikin puolin persoonallinen henkilö. Koko henkilökunnalle oli Tuusulan tupakkatehtaan ruokalassa tilaisuus. Meitä uusia edustajia oli paikalla muutamia ja jokaisen HOS kätteli ja nimeltä mainiten toivotti tervetulleeksi taloon. ”Te olette niitä jotka tuovat rahat firmaan, kun nuo muut vain kuluttavat sitä”hän nyökkäsi päällään pikkupäälliköiden suuntaan. Sama henki näkyi myös käytännössä. Toimitusjohtajan musta edustusauto ja muiden johtajien sekä meidän edustajien autot sai pesettää Hyrylän tehtailla olevassa pesupaikassa johon pikkupäälliköillä ei ollut asiaa.

Edustusautojen kuljettajien toimipiste oli lähellä pesupaikkaa ja sieltä sai sopivaa informaatiota: HOS ja talousjohtaja Seppo Salminen olivat tulleet jostakin ulkomaan matkalta ja yhtiön auto oli vastassa lentokentällä. Kuljettaja oli avannut kohteliaasti takapenkin oven  ja HOS meni autoon samalla sanoen Salmiselle ” tule sinä taksilla perässä”. Usein valot Salmisen huoneessa paloivat yö myöhään. HOS:n olisi pitänyt olla kiitollinen Salmiselle hän oli numeromies vailla vertaa ja ansainnut meidän edustajien tapaan paremman kohtelun. HOS täytti viisikymmentä 1983, sen jälkeen hän korotti minutkin hyväksi ystäväkseen.

[foogallery id=”1374″]

Talo oli täynnä persoonallisuuksia. Yhtiön lakimies Mankki jolla oli sekä ekonomin, että juristin koulutus tuli eräänä perjantaina ruokasaliin lounasaikaan pysähtyen sen ovelle. Nähdessään firman ekonomien istuvan samassa pöydässä tervehi hän ruokailijoita kovaäänisesti ”Ekonomiksi minä opiskelin kun istuin paskalla” jatkaen ruokajonoon.

Harri Knuutinen oli varsinainen ideanikkari hänen hommaansa oli tuottaa erilaista mainoskrääsä tuhkakupeista dynamolamppuun, kirjoitusalustoista t-paitoihin. Kuten sen aikaiset sätkätupakan polttajat tietävät oli markkinoilla pitkään Ventti regular suodatin. Markkina miehet saivat kunigasajatuksen kevyttupakan innostamina ja lanseerasivat Ventti Long suodattimen. Harri sai töitä hänen piti keksiä mainosmateriaalia uuden tuotteen ympärille. Mainoslauseeksi tuli ”Ventti Long se pitkä” ja kun regularin väri oli punainen longin väri oli keltainen. Ehkä Harrin huumorista kertoo jotain tämän tuotteen mainosmateriaali. Hän teetti miesten alushousuja joiden resori oli keltainen ja sepaluksen viereen oli keltaisella painettu Ventti long se pitkä. Näitä me edustajat jouduimme jakamaan kauppiaille ja kassaneideille.

Harri ei polttanut tupakkaa. Se aiheutti asiakkaissa kysymyksen, miten suomen suurimman tupakkatehtaan markkinointipäällikkö voi olla polttamatta? ”Olin aikaisemmin töissä Noirolla en mä sielläkään käyttänyt meikkejä.” Noiro Oy tunnetaan nykyisin Lumene Oy:nä. Koska itsekään en polttanut jouduin vastaamaan samaan kysymykseen. Hyödynsin maanviljelijä taustaani vastaamalla ”ei kanalanpitäjäkään syö kananmunia, kun on nähnyt mistä ne tulee”.

Myyntijohtaja Olli Savola oli ekonomi ja reservin majuri. Hän itse kertoi olleensa nuorempana Fazerilla myynti tehtävissä ja joutuneensa kouluttamaan uneliasta kuulijakuntaa. Saadakseen kuulijoiden huomion hän hyppäsi pöydälle ja jatkoi esitystään ilmeisesti tavoitteensa saavuttaneena. Olli oli tarkka etiketistä. Hänen toimestaan edustajille tilattiin Helsingin Sanomat ja hän saattoi kysyä jotain päivän tapahtumista. Amerin edustajan pitää osata keskustella aiheesta kuin aiheesta. Suurin huoli oli kuitenkin nimipäivät. Ollin mielestä edustajan oli hyvä muistaa asiakkaidensa nimipäivät ja tärkeimmille naisasiakkaille oli lupa viedä kukkakimppu. Edustustilaisuuksissa piti pukeutumisen olla tiptop. Rutiini illanvietoissa joita oli paljon ja ne yleensä pidettiin Hyrylässä riitti Yes Sir virkapuku. Olin asiakkaitteni mukana linja autossa kun heitä kyydittiin Helsingistä Hyrylän tehtaille. Kyytiläiset olivat pääasiassa naisia, tupakkatilausten hoitajia. Rouvat olivat vauhdissa jo ennakkoon.Minä yritin valmistella mitä heitä Hyrylässä odottaisi. Hilpeät matkalaiset alkoivat kuitenkin esittämään vaatimuksen, että minun on todistettava mitä kaikkea virkapukuuni kuului. Rouvien mielestä vakuutteluni siitä että Ventti Long se pitkä kalsarit eivät ole osa Yes Sir asua, ei saanut vastakaikua. Minä en pienestä hätkähdä vaan vetäisin teryleenit kinttuihin ja huuto bussissa oli kuin rock-konsertissa. Myyntimies voi joutua venymään äärirajoille.

Edustajille tarkoitetut myynti- tai juhlatilaisuudet olivat aina arvoisessaan paikassa, Olavinlinnassa,Marskinmajalla tai jossain Helsingin huippuravintolassa. Ulkomailla oltiin myös säännöllisesti Sveitsi,Pariisi,Kreikka… Minä voitin Ronson tupakansytytin myyntikilpailun. Siinä kolme Suomen parasta myyjää pääsi Lontooseen jossa tutustuimme Ritzlan tehtaaseen ja Sharp toffeen valmistukseen.(Kuva voittajista)

[foogallery id=”1377″]

Amer-Tupakka teki lisenssillä Philip Morris  savukkeet mm Marlboro ja Belmont. Teimme Marlboron  tuotemerkin 40% markkinaosuus ennätyksen. PM markkinointiosaston johtaja oli joviaali Eero Valanko kävimme melko usein hänen toimistossaan Rikhardin kadulla Kerran istuessamme kahvia juoden pölähti paikalle Rita Tainola kaupungin juorutoimittaja, itseään täynnä oleva kälättäjä. Tainola alkoi heti tentata keitä olemme ja mitä täällä teemme. Ärsyyntyneenä vastasin Ritalle että mitä se sinulle kuuluu. Eeron naamasta näin että vastaus oli väärä ja sainkin myöhemmin opastusta miten Tainolan lähestyessä tulisi käyttäytyä. Toisaalta Rita Tainola ei noteerannut meitä edustajia eikä meidän tarvinnut harjoittaa katumusharjoituksia jälkikäteen. Tainolaa kiinnosti vain juorut ja mahdolliset PM järjestämät kekkerit. Eeron luona käynnit olivat mielenkiintoiset myös siksi että saatoimme viettää kesäisen ruokatunnin Espan puistonpenkillä ”maisemia” ihaillessa. Ja niitä riitti.

Pähkinärinteestä Oulunkylän kautta Kurkimäkeen

Työskentely Amerilla oli hienoa aikaa. Upeita työkavereita hienoja asiakkaita, uuden oppimista ja ennen kaikkea näytti siltä, että pääsimme elämästä kiinni. Amerilla oli Tuusulassa ja Oulunkylässä työsuhdeasuntoja. Sellaiseen pääsimme Mäkitorpantielle. Samassa portaassa asui muitakin Amerilaisia, mm esimieheni Lasse Hegert. Lasse oli edennyt urallaan myyntimiehestä myyntipäälliköksi ja hänestä voi sanoa, että mies oli juuri oikeassa tehtävässä. Lassesta näki, että hän nauttii täysin siemauksin työstään. Edustustilaisuudet eivät rasittaneet tai hidastaneet miehen vauhtia ja erilaiset ”peitto” tai tehokkuustilastot olivat hallussa ja niitä kommentoitiin Hyrylän perjantaipalavereissa. Työsuorituksiamme siis seurattiin tarkasti. Tehokkuuslukumme laskettiin päivittäin täyttämiemme käyntiraporttien pohjalta, lisäksi Marketindex Oy kiersi kaupoissa selvittämässä tupakkavalikoimaa. Kummankin totuudellisuus oli kyseenalainen. Jokaisen edustajan myyntialue ja asiakasrakenne oli erilainen eikä vertailukelpoisia lukuja voinut mitenkään näiden perusteella saada. Kaakkois-suomessa asunut edustaja kertoi Marketindeksin ”tutkijan” asuneen hänen naapurinaan, joten hän pystyi seuraamaan missä tämä liikkui ja tästä syystä pitämään myyntipaikkojen ”peitot” kohdallaan. Tämä oli hänen selvityksensä meille muille edustajille ihmetellessämme hänen korkeita tehokkuuslukujaan.(( ))Vuonna 1983 Amer-Tupakka myi 4.125 milj. savuketta ja saavutti 58% markkinaosuuden. Tehokkaita siis oltiin.
Olimme aloittaneen asunto säästäjinä heti kun työmme oli vakiintuneet. Pikkuhiljaa asuntosäästötilille karttui sen verran että saatoimme katsella mistä meidän ensimmäinen oma koti löytyisi. Perheen maalaispojat Tero s.1975 ja Tarmo s.1977 saivat Oulunkylässä Tapio s.1983 pikkuveljen. Muutimme Kurkimäkeen 1984 veljessarja täydentyi vielä vuonna 1985, Eerolla.
Minusta oli tullut myyntiedustaja, mitä työtä jatkoin Närkolla ja Kaukomarkkinoilla. Näiden työpaikkojen jälkeen olin usein määräaikaisissa töissä tai työttömänä, ehkä voisi sanoa tuuliajolla.

Antti Meltti s.1828 oli venäjän armeijan laivaston sotilas(haluamme uskoa näin). Venäjän laivastoon kuului neljäkymmentä alusta ja se oli aikansa merkittävä mahtitekijä. Antti palveli armeijassa Kriminsodan aikana 1853-1856,tieto on epävarma hän saattoi olla myös kauppalaivalla merimiehenä tosin em sodanaikana Krimillä (ne jotka eivät usko luottavat tähän pertimä tietoon).

Antti jr s.1873 3kk sotilaskoulutus, mikä teki hänestä kansalais-sodassa ensin punakaartin kouluttajan, myöhemmin vartiomiehen 1918 Viipurissa. ((Aarne Meltin sukukronikka))
” Kaikki miehet tulivat kutsuntoihin sinä vuonna, jona he täyttivät 22 vuotta. Käytännössä asevelvollisuus koski vuosina 1859-1883 syntyneitä, koska sotaväki hajotettiin vuosina 1901-1905.Asevelvollisen palveluksen muoto ratkaistiin hänen kotipaikkakunnallaan järjestetyssä kutsuntatilaisuudessa. Tilaisuudessa suoritettiin arvannosto, jonka perusteella asevelvolliset jaettiin vakinaiseen väkeen ja reserviin. Pieni arvan numero johti 3 vuoden vakinaiseen palvelukseen, suurempi kolmena kutsuntaa seuraavana kesänä järjestettyihin harjoituksiin lähiseudun reservikomppaniassa. Ensimmäisenä kesänä harjoitukset kestivät 45 päivää, toisena 30 ja kolmantena 15 päivää eli yhteensä 90 vuorokautta. Se, oliko nostettu arpa pieni vai suuri riippui mm. pitäjän väkiluvusta: etukäteen oli päätetty, montako asevelvollista kustakin kunnasta määrättäisiin kolmivuotiseen palvelukseen.” ((Arkistojen portti/ Palvelus armeijassa))

isoisäni Väinö nostomies                        Jatkosodan aikana vaarallisena rauhanpuolustajana ja toisinajattelijana linnassa

isäni Eero alikersantti                              Aunus Vitele,Lappi Muonio konekivääri ryhmänjohtaja

isäni veli Raimo rakuuna                         Lappeenranta

veljeni Matti kersantti                             Vekaranjärvi ”puskajussi”

Timo korpraali                                        Lahti, Hennala ratsumies, raskassinkojoukkue, traktorinkuljettaja

Tero korpraali                                         Säkylä,pioneeri,kirjuri,varusmiestoimikunta

Tarmo kersantti                                      Kotka,laivasto, taisteluväline aliupseeri

Tapio korpraali                                       Santahamina,Kaartin jääkäripataljoona, lähetti

Eero jr korpraali                                     Santahamina,sotilaspoliisi

Isäni sai ylennyksen reservissä. Hän oli sodanaikana käynyt aliupseeri kurssin ja kotiutettiin korpraalina.

Saatuaan sotilaspiirin esikunnasta kirjeen jossa hänelle ilmoitettiin ylennyksestä alikersantiksi isäni lähetti esikunnan komentajalle kiitoskirjeen jossa hän myös tiedusteli, että onko kolmasmaailmansota alkamassa? Edellisenkerran kun hänet ylennettiin toinen maailmansota oli täydessä käynnissä.

Mannerheimin päiväkäsky

Aloitin varusmiespalveluni vauhdikkaasti Santahaminassa. Armeijassa on Cooperin testi heti alkupäivinä ja sen tulosten perusteella alokkaat jaettiin kolmeen ryhmään. Huono kuntoiset, saivat lisä treeninä juosta kaksikertaa viikossa nk saunalenkin. Keskikastilaisille riitti viikoittainen lenkki. Ja me joiden tulos oli hyvä, minun 3200m saivat juosta aina kun se muun palveluksen puolesta oli mahdollista.Alokas aikana Saharan hiekka – aavikko tuli tutuksi. Hain siirtoa Hennalaan, siellähän oli urheilu – ja lääkintäjoukot, mutta ne eivät minua houkuttaneet vaan uuden kotipaikkani, Vuolenkosken läheisyys. Hennalan synkkä 1918 muisto käväisi joskus mielessä ryömiessäni Helsingintien vieressä olevaa lippukenttää edestakaisin. Hennalassa oli vangittuna noin 13 000 punaista. Heistä kuoli Suomen sotasurmat -tietokannan mukaan ainakin 1 200. ((Sotasurmat)) ((Kärsimyksistä lisää ))

Eskadroona asento, kuului ylikersantin komento hänen ilmoittaesa joukot päällikölle. Tässä ei kenellekään armeijan käyneelle ole mitään ihmeellistä, mutta ylikersantin järjestäessä rivejä suoriksi oli tottumattoman hillittävä itsensä kun esimies komensi: ”Älkää pyörikö siellä, päät suoriksi” ylikersantin itsensä pyörittäessä päätään pakonomaisesti.Hän ilmeisesti sairasti jotakin joka aiheutti pään pakkoliikkeet.

10 kg 32cm siinä telamiinan strategiset mitat. Täysvarustus, reppu täynnä erilaisia varusteita, rynnäkkökivääri ja telamiina. Edessä 25 km hikeä,rakkoja ja monelle kyyneleitä. Onneksi joukkueessa on Hartolan Bighand lempeä kuin leikattu kissa, ystävällinen kuin sylikoira ja vahva kuin härkä. Hänen kämmenensä olivat kuin lapiot ja kädet olivat normaalia pidemmät. Puolimatkasta hän oli ystävällisesti ottanut sammumispisteessä olevalta joukkue toveriltaan miinan ja tämän repun.
Armeja ajassa oli parasta nämä tyypit jotka eivät hevin unohdu. Kasarmilla oli oltu jo monta viikkoa ja Hartolan suuripoika ei ollut kertaakaan ollut lomilla. Tupakavereilla lomat pyöri jo mukavasti. ”Kuule Timo miksi nuo pääsevät kokoajan lomille, mutta minä en?” ”Lomaa pitää anoa. Kirjoitat anomuksen johon laitat jonkun syyn.Perhetapahtuman tai jonkun muun tärkeän.” Ja Bighand kirjoitti ”Anon lomaa kun veli on haarukkatehtaassa töissä ja sisko on raskaana ja täytyy soutaa verkkoja”

Kouluttaja kysyy teoriatunnilla, mikä on raskaan singon tuliannos? Bighand viittaa innokkaasti. ”Herra luutnantti neljä.” Enemmän, enemmän. ”kaksi” kuuluu vastaus.Tupakaverien takia kannatti käydä armeja.

Minut ylennettiin korpraaliksi kesäkuun neljäs, Mannerheimin syntymäpäivänä. Hän varmaan vääntelehti haudassaan ja olisi voinut todeta ”Kyllä Suomen armeija on vajonnut alas. Minun aikanani tuollaiset olisi ammuttu tai pantu säilöön.” Ammutuksi tulin monta kertaa, onneksi huuto « laukaus,laukaus » ei tapa. En joutunut myöskään säilöön, mutta sain poistumiskieltoa. Nuori aviomies on usein pakon edessä ja silloin kiusaus voi kasvaa liian suureksi. Kävin Vuolenkoskella pikaisesti tapaamassa nuorta vaimoani, ilman lupaa. Ylennykseni omistan Hennalan keskitysleirillä 1918 kuolleiden muistolle ja poistumiskiellon vaimolleni.[iheu_ultimate_oxi id=”9″]

Ratsumieskilta ei kuullut kumpujen kuminaa vaan teki minusta kummi varusmiehen ja siitä merkiksi sain hopeisen hevosenkengän kultaisella ratsumies tunnuksella.

Tätä tekstiä viimeistellessäni Suomi on päättänyt liittyä Natoon ja minä olen liittynyt Aseistakieltäytyjäliiton kannatusjäseneksi.

Minusta ei tullut sotilasta eikä Nato kiihkoilijaa

Ensimmäinen yritys

[sc_embed_player fileurl=”https://meltti.fi/wp-content/uploads/2023/04/Kylla-maalla-on-mukavaa-Thank-God-Im-a-Country-Boy-128.mp3″ autoplay=”true”] ((Kyllä maalla on mukavaa YouTube))
Vanhempani hankkivat maatilan Iitin kunnan Vuolenkoskelta, Kalaksuen kylästä. He olivat etsineet maatilaa ympäri Eteläsuomea. Minäkin olin mukana ainakin Turun ja Salon lähellä olleita maatiloja katsomassa. Tehtävä ei ollut helppo, sillä tarjokkaita ei tuolloin ollut kovin paljon. Piti sovittaa ainakin kolme vaatimusta yhteen.Usein niiden välillä oli sovittamaton ristiriita. Äidilläni oli omat vaatimuksensa päärakennuksen suhteen, minä olisin huomioinut vain viljeltävien peltojen sopivuuden ja lopuksi ratkaisevaa oli kokonaisuuden hinta. Päätöksen tilan ostosta tekivät isäni ja äitini, minun näkemykseni jäi taka alalle. Hankinta oli virhe vaikka aluksi olimme kaikki kovin innoissamme.

Omaa peltoa oli 18 ha ja metsää 31 ha, joutomaatakin oli n12 ha.(( TMe arkisto maatilarekisteri))Tila ei ollut aktiiviviljelyssä.Lehmien pito oli tilalla lopetettu 1969. Talo oli ilmeisesti asumaton vuodesata 1970 vuoteen 1973, jolloin vanhempani sen ostivat.((Pois maalimast’ Kalaksuveh Iitin kotiseutuyhdistys ry 2005))
Alku meni ihmetellessä ja pakollisia hankintoja suunnitellessa. Kaikki tilan tuotantoon tarvittava oli hankittava, mitään ei ollut nurkissa. Talvi sujui minulta maanviljelyskoulussa ja kesä 1974 harjoittelussa Viikin koetilalla. Syksyllä aloitin armeijan. Maajussin täysipäiväinen tonkiminen alkoi kesällä 1975 toki ennen sitä tehtiin mitä kerittiin.Eläimiä hankittiin kasvatettavaksi, lihamullikoita, lampaita, lihasikoja ja olipa muutama emakko pikkuporsaita tekemässä.
Emälampaille,uuhille hankittiin suomenlampaan kantakirja pässi. Se sai meneillään olevan ETYK kokouksen mukaan nimekseen Etyk. Lammin Martin innostamana yhtenä kesänä meillä oli lihasikoja. Taloudellisessa mielessä ehkä tuottoisin projekti.

Kyläläisiä

Naapurin isäntä Heikki Reiman tuli tutuksi. Jouduin usein kulkemaan hänen kotipihansa läpi, sillä pääosa pelloistamme ja metsistämme olivat tien varrella joka meni hänen pihapiirin kautta. Heikin isä oli kuollut ja hän asui äitinsä kanssa. Poikamies, omaa ikäluokkaani piti maitotilaa viisikymmenluvun epäkäytännöllisessä navetassa. Rakennus oli saman tapainen kuin minukin navettani. Heikki oli yhteistyöhaluinen ja -kykyinen, meillä ol mm yhteinen leikkuupuimuri. Kun syystä tai toisesta kävimme Helsingissä Heikki piti silmällä eläimiämme. Kerran palattuamme matkaltamme kysyin Heikiltä ”onkos täällä kaikki mennyt hyvin”? Hän rauhalliseen tapaansa kehoitti minua mukaansa navettamme taakse jossa sonnit olivat tarhassa. Siellä oli myös vanha, jo käytöstä poistettu hirsiarkkuinen kaivo. Heikki kehoitti vilkaisemaan kaivoon. Sonnit ovat kovia rymyämään keskenään ja ilmeisesti tallaisen tapahtuman seurauksena yksi kavereista oli tippunut kaivoon pääedellä. Vuoden sonnien kasvatuksen tulos oli uponnut ”kankkulan kaivoon”.((Suomen kielen kuvaileva fraasisanakirja ”Suurella sydämellä ihan sikana” (Muikku-Werner, Jantunen, Kokko 2008) kertoo Kankkulan kaivosta näin:”Kankkulan kaivo: Kuvitteellinen paikka, johon hukatut tai tuhlatut asiat joutuvat. Yleensä kankkulan kaivoon häviää rahaa. Esim.: Märkiin peltoihin kylväminen on useassa tapauksessa rahojen heittämistä kankkulan kaivoon…”Ei ole varmaa, oliko sanonta olemassa ensin ja radio-ohjelman nimi keksitty siitä vaiko päin vastoin. Joka tapauksessa ”Kankkulan kaivolla” -niminen hupailu oli yksi radion suosituimpia ohjelmia 1950-luvun lopulta aina 1970-luvun alkuun asti. Luultavaa siis on, että sanonta on radio-ohjelman ansiosta ainakin yleistynyt, jos ei sentään syntynyt. Kankkulan kaivolla -ohjelma kertoo Kankkula-nimisestä hämäläisestä maalaispaikkakunnasta, jonka keskuksena on kuuluisa Kankkulan kaivo. Perimätietona kerrotaan, että ainakin osalle sarjan hahmoista löytyisivät esikuvat Iitin Vuolenkosken kylästä, jonka asukkaat sarjan toinen kirjoittaja Aune Ala-Tuuhonen paikkakuntalaisena hyvin tunsi. Esim Tippavaaran isäntä ei voi olla allekirjoittanut, sillä mehän muutimme Vuolenkoskelle vasta ohjelman teon loputtua TMe ))  Jälkiviisaana ja opiksi toisille hävitä turhat kaivot tai ainakin laita niihin tarpeeksi järeät kannet.
Kerran Heikki teki minulle yllättävän pyynnön. Olin jo jonkin aikaa seurannut että naapurissa on jotain säpinää. Heikki oli tavannut elämänsä naisen, mutta tämä sattui olemaan jo naimisissa. Heikki pyysikin minua oikeuteen todistamaan kaikesta näkemästäni, mikä siihen aikaan oli välttämätöntä mikäli halusi avioeron. Istuin Kouvolassa oikeustalolla odottamassa vuoroani, turhaan. Tuomari oli saanut jo uskottavampia selvityksiä ja Heikki sai aikanaan haluamansa.

Seppä Martti Urpanen ja vaimonsa Helvi

Tutustuin pariskuntaan luultavammin koska tarvitsin jotain sepän palvelusta. Martti oli hiljentänyt työn tahtia, eikä ollut ollenkaan varmaa että hän auttaisi minua tarpeessani. Hän oli kova tarinoimaan niin kuin minäkin joten tulimme hyvin juttuun. Hän kertoi omistaneensa ennen sotia häkäpönttökuorma-auton. Tie Vuolelenkosken sillan yli Jaalaan päin nousee pitkään ja mäki oli häkäpönttöautolle haastava. Martille se ei kuitenkaan ollut este sillä oikealla hetkellä auton kiivetessä kohti mäen kriittistä pistettä hän laittoi startin päälle, jolloin auto pääsi tien huipulle ja saattoi jatkaa matkaa. Hän kertoi myös legendaarisista amerikanraudoistaan, miten hän osti Bernerien edustus Chryslerin omaan käyttöönsä. Tarinoiden jälkeen Martti käynnisti pajansa koneet, vielä kerran ja minä sain asiani hoidetuksi.Helvistä tuli myös perheemme ystävä, hän hoiti esikoistamme Teroa Mallan ollessa synnytyslaitoksella viimeistelemässä Tarmon maailmaan saattamista. Magiaa oli myös ilmassa, äitini tyttönimi oli Helvi Salonen kuin myös Helvi Urpasen. ((http://vuolenkoski.jalusta.com/fi/tapahtumat/tuutupahan2018/kotikohteet2018/urpasenmaki luettu 27.9.20 ))

Raaffael Pekkola

oli talollinen Koskenniskalta, hän oli nuoruudessaan räjäyttänyt kiviä pellolta ja työntuoksinassa vammautunut. Sokeus ei ollut täydellinen, hän pystyi näkemään hahmoja ja kulkemaan joka viikkoista kävely kierrostaan josta kilometrejä kertyi 20. Asiaa auttoi paikallistuntemus sillä Raaffael oli toiminut myös postimiehenä. Tällaisella kävelylenkillään hän pistäytyi aina meilläkin. Tarinaa riitti teetä juodessa. Raaffaelilla oli syntymäpäivät.Tapana oli että kaikki olivat kutsutut ja niin Malla ja minä seisoimme Pekkolan tuvan perällä muiden vieraiden joukossa. Kappalainen Edgar Vaalgamaa ((Kappalaiset ovat alemman pastoraalitutkinnon suorittaneita pappeja (teologian maisteri) Kappalainen Edgar Vaalgamaa saarnasi Iitissä 1963-78 )) piti puheen:” Me nyt olemme kokoontuneet tänne Raaffael sinun syntymäpäivillesi.” Kappalaisen puheen poljento oli sellainen kun pappien poljento on. Siinä ääni nousee ja laskee ylös ja alas aina välillä väristen. Jumalattoman on hyvä ottaa huuli valmiiksi hampaiden väliin ja muistuttaa itseään siitä, että ollaan maanpäällä eikä taivaassa. ”Niin me seurakunnassa mietimme Raaffael mitä me sinulle Raaffael antaisimme lahjaksi? Jotkut meistä oli sitä mieltä Raaffael, että me tuomme sinulle kukkia. Mutta minä sanoin eihän me nyt miehelle kukkia voida viedä. Niinpä me päätimme että annamme Raaffaelille raamatun. No Raaffael tuleppa tänne meidän luoksemme ja lue meille tästä raamatusta Matteuksen 12 luvun 22 jae.” Raaffael pitelee raamattua, mutta ei tietysti pysty lukemaan riviäkään:”Sitten Jeesuksen luo tuotiin sokea ja mykkä mies, jota vaivasi paha henki. Jeesus paransi hänet, niin että mies puhui ja näki.” Rouva Pekkala näki ja onneksi osasi lukea, sillä hän pelasti tilanteen koska Edgar ei ollut Jeesus. Näitä yliopistokoulutuksen saaneita oppineita, joiden ymmärrys ja tilanne taju ei ole aina tältä planeetalta on tullut nähtyä useampia.[html5_video id=1660] ((Saarna Heikki Kinnunen YouTube))

Kylmävarasto Oy se toinen yritys

Suomalaista maatalous/puutarhatuotantoa suojattiin seitsemänkymmentä luvulla erilaisilla tuonnin rajoituksilla. Omenoita saatiin toimittaa kauppoihin tietyllä kellonlyömällä ennen Joulua. Porkkanoissa ja purjossa ym tuonti voitiin aloittaa vasta keväällä kun suomalaisten tuottajien varastot olivat huvenneet riittävästi. Sama koski perunaa. Ne tuottajat jotka pystyivät varastoimaan tuotteitaan mahdollisimman pitkään keväälle ja pitäen laadun kuitenkin siedettävänä, tekivä paremman tilin kuin ne jotka joutuivat myymään heti satokauden loputtua.Isot kaupan toimijat suosivat myös sellaisia, jotka pystyivät tasaisiin toimituksiin talvikauden aikana ja myös jalostamaan niitä.Näihin ajatuksiin perustui toinen yritys. Perustimme Kylmävarasto oy:n ja rakensimme Kausalaan koneellisesti jäähdytetyn varaston ja tuotteiden käsittelytilat. Jäähdytyslaitteiston toimitti Kesko ja sen piti olla tekniikaltaan viimeisintä huutoa. Hallirakennuksen toimittajana oli Hankkija. (kuva hallin perustuksista ja Vieteri hallilla ehkä vielä kuva tytöistä lanttulaatikolla ja hinnastosta)
Ostimme syksyllä tuotteet eri viljelijöiltä ja pyrimme jalostamaan niitä ja myymään tuotteet pääasiassa pääkaupunkiseudulle.Jalostaminen tarkoitti pesemistä, pakkaamista kuluttaja pakkauksiin, kuorimista ja muuta pienimuotoista. Opettelimme viljelyä myös itse, minulla oli viljelyksessä  kaalia,porkkanoita ja punajuuria. Omat viljely-yritykset eivä olleet erityisen onnistuneita, mutta eipä harjoitteluakaan jatkunut pitkään. Asiakaina Kylmävatasto OY:lla oli mm Elanto, Kukkura kauppaketju,vihannestalo Liemola ja pienempiä kauppoja sekä suurkeittiöitä. Elanto käytti meille  oikein työväenhenkistä maksuehtoa; kolme kuukautta -2%. Suostu tai älä toimita. Se oli kuitenkin parempi kun T-ryhmään kuuluvan Kukkura-ketjun. Ketjun kaupat olivat pieniä ympäri Helsinkiä olevia kivijalkamyymälöitä. Ehkä muistat ne keräysvihkoon liimattavista pienistä lippusista. Ketjun kauppoja omisti herra Parhiala ja yritys piti konttoriaan Herttoniemessä. Olin tuonut pakettiautollisen tuotteitamme jollekin asiakkaistamme ja ajattelin pistäytyä karhuamassa saataviamme. Herra Parhiala istui lasikopissaan ja minä marssin sisään. ”Teillä taitaa olla muutama lasku Kylmävarastolle maksamatta?” ”Joo,joo ne on just tässä menossa maksuun. Huomenna ne on maksettu.” ”Sen verran on aikaa kulunut, että haluan maksaun nyt heti. Ja jos konttorilla ei ole käteistä niin voimme mennä läheiseen pankkiin.” ”Hyvä on hyvä on minä kirjoitan shekin”. Ajoin tyytyväisenä Kausalaan ja pankkiin. Shekki oli katteeton.
Mutta palataan projektin alkuun. Iitin kunta oli ostanut suurehkon alueen ja kaavoittanut sen teollisuusalueeksi. Kunnanhallitus halusi tutustua alueeseen ja koska me olimme ostaneet sieltä tontin oli minutkin kutsuttu tutustumisretkelle mukaan. Paikalla olivat kaikki Iitin napamiehet, pankinjohtaja Ristola, Iitin sähkön toimitusjohtaja Saarinen, mv Mikkola ja useita muita. Kuljin joukon hännillä kuullen käytyä keskustelua. Saarinen:”Tämäkös se on se Meltille myyty tontti?” ja jatkoi ”Kyllä se täältä lähtemään saadaan, jos ei muuten niin veroilla” Liekö Saarisella oli verotoimistossa rotary- tai vapaamuurariveljiä?
Olimme sopineet Iitin osuuspankin johtaja Ristolan kanssa, että he lainoittavat hallin rakentamisen. Tähän luottaen teimme Hankkijan kanssa sopimuksen heidän halliratkaisustaan. Tuli hallin maksun aika ja pankin ilmoitus, että he peruvat myönnetyn lainan. Meillä oli tontti, sille tehtynä perustukset hallille ja sopimukset kylmäkoneista Keskon kanssa. Perutusta lainasta seurasi yli kolmensadantuhannen markan vekseli. Ei erityisesti hymyilyttänyt. Siinä olisi Kukkurakaupankin shekki ollu tarpeen vekseliä lyhennettäessä, vaikka se ei olisikaan ratkaissut mitään. Toimitusjohtaja Saarisen toivomus toteutui, eikä siihen tarvittu edes hänen veljiään verotoimistosta. Op isännät riittivät.

Moni asia meni vikaan Kylmävaraston kohdalla, mutta meillä olleet työntekijät olivat ykkösluokkaa. Koko rakennusajan oli Einari Koutukari suurena apuna, hän teki myös varastossa käytetyt laatikot ja toimi yleismiehenä toiminnan käynnistyttyä.

Minusta ei tullutkaan maanviljelijää eikä sillä kertaa yrittäjää.[sc_embed_player fileurl=”https://meltti.fi/wp-content/uploads/musiikki/Janojussin-maenlasku-128.mp3″]

Kas muista,Timo ystäväin, ei pilvet ole maassa päin, sä usko vaan, kun neuvotaan tai koeta uudestaan.(( Jänöjussin mäenlasku Malmsten))  Ja minähän koitin.

[sc_embed_player autoplay=true volume= fileurl=”https://meltti.fi/wp-content/uploads/2023/06/Jukka-Kuoppamaki-Kultaa-tai-kunniaa-1973-128.mp3″] ((Jukka Kuoppamäki – Kultaa tai kunniaa 1973 YouTube))

”Meltti vaahtoaa oluesta”

Kirjoitti Iltasanomien toimittaja 1988 kun perustin olut- ja viinitarvike myymälän Hietalahden halliin.
Hän oli innoissaan, kun kaupunkiin oli saatu kotioluiden erikoismyymälä. Hänen juttunsa otsikko oli paljon raflaavampi kuin Iltalehden ”Kotiolut kunniaan”. Minua ei haittaa, mitä puhutaan, pääasia, että puhutaan ja niinpä istuin olut tai viini raadeissa maistelemassa ”asiantuntijana” uutuus juomia. Minusta olisi voinut tulla alan guru, niin ei kuitenkaan käynyt. Sen sijaan minusta tuli lavatanssien juontaja.

Hietalahden hallin torinpuoleisen sisäänkäynnin oikealla puolella oli ensin suutarin verstas. Hän ei ollut suutari Anderson eikä kai Pesonen tai Pettersson, mutta ilmeisen hyvä suutari hän oli. Ainakin hänellä oli asiakkaita, välillä jonoksi asti. Häntä ei tarvinnut pelastaa, kuten meidät muut hallikauppiaat. Ei juoppoudesta vaan maksavien asiakkaiden puutteesta.[sc_embed_player fileurl=”https://meltti.fi/wp-content/uploads/2023/06/Velipuolikuu-Pelastusarmeijan-soittokunta-128.mp3″] ((Pelastusarmeijan soittokunta Veli puolikuu YouTube))
Suutarin vieressä oli hattukauppa. Sitä vastapäätä oli minun pilttuuni. Kun perustin liikkeen ei joka marketissa ja tavaratalossa ollut viini ja olut tarvikkeita myyvää osastoa, kuten tänään on. Hallin kauppiaat elää kituuttelivat, Hietalahden kirpputorin pihistelevien ostajien ja myyjien tuoman ostovoiman varassa. Aikaa riitti tarinointiin.
Hattukauppias oli modisti Salli Palho. Tuolloin päälle seitsemänkymppinen Salli oli täydessä iskussa, niin kuin hän oli ilmeisesti koko pitkän 104 vuotiisen elämänsä. Salli oli ollut naimisissa Alvi Palhon, 40-luvun Dallape-yhtyeen kitaristin kanssa. Sallilla oli tanssilavoja. Teivaalan lava Lahdessa ja Tommolan lava Mäntyharjulla. Takavuosina niitä oli ollut useampiakin. Tommola, oli täydessä toiminnassa, mutta Teivaalassa ei ollut järjestetty tansseja vähään aikaan. Niinpä Salli sai mielestään loistavan idean. Ensin tehtäisiin kesäinen tutustumisretki lavakulttuuriin. Kävimme Lahdessa ja Mäntyharjulla Tommolan lavalla. Oli viikonloppu, joten sain kokea aitoa lavatanssi tunnelmaa. Se oli minulle kokemus. Olenhan Kanki Kaikkosta jäykempi, mikäli mahdollista, tanssija. Mutta Salli ei halunnutkaan minusta esitanssijaa, vaan hän halusi, että järjestämme tanssit Teivaalassa ja että minä olen niiden juontaja. EteläSuomen Sanomiin Salli laittoi ilmoituksen: Teivaalassa tanssit. Solistina Merja Rantamäki. Illan juontaa supersuosittu Timo Meltti. Parisataa innokasta oli pyörimässä Unto Ojosen suunnittelemassa Lahden työväenyhdistyksen 1947 rakentamassa tanssipyhätössä ((Eteläsuomen sanomat 17.6.2005 arkisto )). Illan juontaja oli pukeutunut säihkyvään mittojen mukaan teetettyyn pukuun.((Kaukomarkkinat oli teettänyt edustajille messuasut. Näin omani sai uusiokäyttöä.))[sc_embed_player fileurl=”https://meltti.fi/wp-content/uploads/musiikki/Merja-Rantamaki-Jossain.mp3″] Ilta ei ehkä ollut menestys, mutta minulle se oli kokemus. Tommolan lavan Facebook sivuilta sain Sallin elämästä lisätietotoa.
”Myös karismaattinen, elegantti monialayrittäjä Salli Palho on nyt poissa. Hänellä oli muotiliikkeitä ja hattukauppoja, välillä myös kampaamo, hotelli ja elokuvateatteri. Yli 50-vuotiaana hän innostui pyörittämään tanssilavoja Hyvinkäällä, Lahdessa, Orimattilassa, Heinolassa ja Mäntyharjun Halmeniemellä. Hän oli taitava modisti ja ensimmäisiä naisia, jotka suorittivat elokuvakoneen käyttötutkinnon.”((Päivi Kapiainen-Heiskanen 24. marraskuuta 2017 Facebook päivitys))

Hietalahden halli koki monia muutoksia, siitä tuli ensin antiikkihalli ja sitten luomuhalli. Salli siirsi hattukauppansa Hämeentielle ja Timo yritti lopettaa vaahtoamisen, ainakin liike lopetettiin ilman suurempia tappioita.

Kastehelmi Ky

Malla oli myös edennyt työsaralla. Siivoojan työt vaihtuivat rautakaupanmyyjän hommiin. Rake oyllä ei mennyt kovin hyvin ja se näkyi työilmapiirissä. Kun luvatut etenemis- ja koulutusmahdollisuudet näyttivät heikoilta ja kun Mallan äiti halusi jakaa perikunnan pienen omaisuuden sai Malla pienen pesä munan, jolla hän toteutti oman haaveensa ja perusti koru- ja lahjatavaraliike Kastehelmi Ky:n 1982 joulukuussa.

[foogallery id=”1435″]

Ensimmäinen myymälä avattiin uudistettuun Vaasan-halliin, Helsingin-kadun, Vaasankadun ja Pengerpolun risteyksessä. Nykyisin alue tunnetaan piritorina, eikä ympäristö silloinkaan ollut eliitti kaupunginosaa. Tilat olivat perusteellisen remontin jäljiltä uudet. Rakennuksessa toimi pankki, vaateliike, Elannon marketti ja Mallan pikkuruinen muotikoruliike. Kauppa kävi jotenkuten. Liikepaikka ei Kastehelmen kaltaiselle puodille ollut paras mahdollinen niinpä koko ajan etsittiin liikeideaan paremmin sopivaa tilaa. Sellainen löytyikin Itäkeskuksesta Hansasillalta. Helsingin kaupunki rakennutti Itäväylän yli katetun kauppapaikoilla ryyditetyn kävelysillan. Hansasilta yhdistää Itis-kauppakeskuksen ja silloin itäväylän toisella puolella olleen Citymarketin nykyisin valtavan erilaisten kauppojen keskittymän. Uuden myymälän avajaisia vietettiin 22.10.1984. Kastehelmellä kauppa kävi kohtalaisesti. Malla palkkasi muutaman apulaisen, sillä puoti oli auki aamusta ilta kahdeksaan kuutena päivänä viikossa.

Vauhtisokeutta Lagondalla

Yrittäjän mielenlaatu on optimistinen. Paikallaan junnaaminen ja pienet takaiskut lisäävät väärien johtopäätösten vaaraa. Niin meille kävi ja kun väärät päätökset tapahtuvat laman kynnyksellä selvän -näkijä olisi kertonut totuuden, vaikka kahvinporoista. Tästä alkaa lopun alku.

Nälkä kasvoi syödessä, avasimme uuden myymälän Hakaniemeen Porthaninkadulle. Siitä ei tullut pitkäikäistä kokeilua. Jos kauppa ei käy on hyvä ymmärtää se nopeasti ja panna pillit pussiin. Vauhtiin oltiin kuitenkin päästy. Malmille avattiin Pajusen dynastian voimin Ostosparatiisi kauppakeskus. Veljekset Olli ja Jussi olivat idearikkaita ja toimeliaita. Ostosparatiisiin tuli Jolly P lelukauppa, jonka vetäjänä oli veljesten sisko. Teesi rautakauppa ja Baguette leipomo, mikä oli ensimmäinen kaupan sisällä toiminut leipomo, lisäksi meitä ”ulkopuolisia” yrittäjiä oli muutamia. Perustimme Koruparatiisi Oy nimisen yhtiön 1987 se keskittyi muotikoruihin ja palasi Kastehelmen alkuperäiseen liikeideaan.  Liikkeellä meni aluksi jotenkuten, ei ehkä kuitenkaan toivotulla tavalla. Kaasun painaminen liukkaalla mutkaisella tiellä ei ehkä ole kaikkein viisain ratkaisu. Pankki vaati lainoillemme lisävakuuksia, jota saimme Mallan äidiltä. Kalusteet, myytävät tuotteet ja alkuun lähtö maksaa. Sitten astui kuvaan Lagonda 1989. Luulimme sitä mahdollisuudeksi, mutta siitäkin tuli painajainen. Kaiken kukkuraksi 15.2.1990 alkoi pankkilakko ja myymälöiden myynti pysähtyi kuin seinään. Malla ihmetteli yksin tyhjässä myymälässä ilman asiakkaita ja tuloja. Lagondan myymälässä palkallinen työntekijä oli saman ongelman keskellä. Emme ymmärtäneet mihin syöksykierteeseen Suomi ja me pikkuruisena tekijänä olimme matkalla.
Lagonda on Brittiläinen luksusautomerkki jo vuodesta 1906. Koruparatiisi Oy:n toimitusjohtaja ei Lagondalla ajanut, vaan hänelle sopivammalla Lada Samaralla. Lagonda oli myös Suomessa toimivan Oriflamen postimyynti yritys. Sen ostivat eräät suomalaiset liikemiehet ja erilaisten mutkien kautta Koruparatiisi myymälä muuttui Lagonda myymäläksi. Niinhän siinä kävi, että Lagonda suistui tieltä. Koruparatiisi Oy teki konkurssin syksyllä 1991, Kastehelmi Ky oli lopettanut myymälänsä toiminnan maksamattomiin vuokriin. Koska Koruparatiisi oli osakeyhtiö, se siirtyi heti konkurssimenettelyn alettua pesänhoitajan haltuun, eikä meillä ollut sen jälkeen toimintaan mitään vaikutusta. Verottaja oli konkurssi menettelyn alullepanija esittämällään hatusta vedetyllä verovelka vaatimuksella, joka sitten pesänhoitajan selvityksissä ilmeni n 10 kertaa vaadittua pienemmäksi. Näin jälkiviisaana voi sanoa, että yhtiöiden tila oli toivoton; myynti oli aivan liian pieni tehtyihin investoineihin nähden. Kastehelmi oli kommandiittiyhtiö ja siinä vastuunalaisena yhtiömiehenä oli Marja. Olimme omavelkaisessa takauksessa kaikista lainoista eli kaulaamme myöten kusessa. Tapahtui domino ilmiö. Oma asunto ja anopin asunto pakkohuutokaupattiin, niin kävi myös Lapinkylän Lindalle. Lada Samara hinattiin myyjän toimesta haltialta sen kummemmin kyselemättä jonnekin. Ulosottomiehet voivat halutessaan viedä kaiken paitsi päällä olevia vaatteita ja Raamattua. Meille jäi vaatteet ja koira.

Haimme velkajärjestelyä 1993 vuoden lopussa. Malla oli jo uudessa työpaikassa ja hänet hyväksyttiin velkajärjestelyyn minua työttömänä ei. Roikuimme löysässä hirressä vuoteen 1995 asuntomme pakkomyyntiin.

Meidän senhetkisen elämänvaiheen tunnelmat voi tiivistää Vysotskin Susijahti lauluun.[sc_embed_player fileurl=”https://meltti.fi/wp-content/uploads/2023/04/Susijahti-128.mp3″] ((Vysotski/Turkka Mali YouTube))

On susijahti käynnissä, ne meitä jahtaa, emot, pennut vaan, ne kaikki ammutaan.
Miehet huutavat, pedot juoksevat, lumi verenpunaiseksi värjäytyy.
Vanhat perinteet hylkään ja kaavat, sillä rakastan niin elämää.
Mua saalistajat katsoa saavat, kun mulle vapaus jo häämöttää.
Minä susikin voin vapautua, kun juoksen lippusiimojen taa, vielä eilen ne ampuivat mua, tänään saalista eivät he saa.

[sc_embed_player autoplay=true volume=70 fileurl=”https://meltti.fi/wp-content/uploads/2023/05/Meillahan-On-Yks-Ainut-Maanviljelija-Live-128.mp3″] ((Jaakko Teppo YouTube))

Martti Töllistä on pakko syyttää minun innostuksestani maatalouteen mikäli emme ota huomioon ”geneettistä” taustaa. Isäni oli nuorukaisena työskennellyt kesän ennen sotarintamalle joutumistaan työvelvollisena maatilalla Pyhtään Heinlahdessa ja ennen sitä ollut setänsä Aarne Meltin pientilalla opetellen mm kyntämään hevosella ((Aarne on Väinö Meltin, isoisäni veli)). Hänen suhtautumisensa minun maanviljelijä haaveisiin oli kannustava. Suvussa oli muutenkin varsin myönteinen asenne maatalouselinkeinoon. Aarnella oli pientila Imatran Meltolassa. Hänen ja Väinön isä Antti oli myös varsin innokas maatalouden puolestapuhuja. Aarne kertoo sukukronikassaan kuinka isä oli ostanut lehmän. Maitokoneen hankinta ajoittuu 1900 alkuvuosille. Matkan Viipurista Kaukolaan, jonne on n 100 km, on täytynyt olla hidas. Takaisin tullessa lehmä ei ole sitä varmaan nopeuttanut. Jutussa mainittu Elvi oli Aarnen ja Väinön sisko.

”Näistä viimeisistä markkinoista oli kuitenkin se seuraus, että isä lähti melko pian niiden jälkeen ostamaan eräältä tutuksi tulleelta isännältä meille kolmatta lehmää ja sen piti olla oikein maitokone. Päivälypsy lähes 30 litraa. Eräänä huhtikuun päivänä isä sitten lähti Kaukolasta hakemaan tätä ihme lehmää. Osti sen ja sai vielä munivan kanan kaupantekijäisiä. Hän innostui niin maalaisoloihin, että oli lehmän omistajan kanssa ruvennut jo hieromaan koko tilan kauppaa. Kaupunkitalo olisi myyty ja ostettu tämä tila. Me pojat ilahduimme suuresi tällaisesta suunnitelmasta, mutta äiti teki topin, veti ristin koko haaveilun ylle. Oikeinhan se tietysti olikin, sillä pannukakuksi olisi kaikki mennyt tottumattomien käsissä ja miten olisi käynyt meidän kuusihenkisen perheemme, sillä tila ei kai ollut kovin suuri. Veskuna oli tämän lehmän nimi, jonka piti lypsää niin ihmeesti. Lehmä ei ollut oikein hyvässä kunnossa talven ja äskettäin tapahtuneen poikimisen takia, mutta 16 litraa se lypsi heti meille tuodessa. Se oli suuri mustan ja valkean kirjava hollantilaisrotuinen eläin, ja lauhkea kuin lammas. Maito oli kuitenkin vähärasvaista, niin kuin suurilypsyisillä lehmillä usein. Maidon kyllä saimme helposti kaupaksi sellaisessa asutuskeskuksessa. Isä oli tyytyväinen lehmään ja harjasi sitä joka päivä, että karva kiilsi kuin juoksijahevosella. Elvin hän nosti usein lehmän selkään istumaan, koska tyttö jo pienestä pitäen piti kovasti eläimistä. Pellostamme pantiin puolet kasvamaan vihantarehua, että Veskuna sai laitumelta tultuaan tuoretta rehua mahansa täyteen. Sen lypsy koheni yli kahdenkymmenen litran päivässä. Kun sitten syksyllä aloimme myyskennellä taloamme, myytiin Veskuna ensimmäiseksi ja se tuntui meistä kaikista raskaalta. Ja siihen päättyi myös meidän karjanhoitomme.((Aarme Meltin sukukronikka))”

Muisikuvia ja mielikuvia maanviljelyskoulusta 1971-1974

Pyrin kaikkiin eteläsuomen maatalousoppilaitoksiin ja pääsin niihin. Valitsin Mäntsälän maatalousoppilaitoksen tietämättä koulusta muuta kuin että se oli lähellä Helsingissä asuvaa kihlattuani. Maatalouteen minulla oli tullut tuntumaa Lammilta äitini serkun, Martin tilalta. Hänen äitinsä Hanna oli siis Kuusaanmumin sisko. Olin viettänyt siellä muutamia hienoja jaksoja nuoruudestani. Martti oli edistyksellinen maanviljelijä. Hän toteutti tilallaan monia uusia maanviljelyshankkeita. Hän oli ensimmäisten joukossa kuminan viljelyssä. Vanhan navetan hän muutti lihasikalaksi aikana jolloin se ei vielä ollut erityisen suosittua. Hän teki myös ”rahti ruiskutuksia” mikä sekin oli ennen kuulumatonta. Martti osasi myös ottaa rennosti. Hän kävi kaksi kertaa viikossa tansseissa ja mielellään esitti näkemyksensä maailman menosta.

Tietämykseni maataloudesta oli huono. Erotin kaurapellon vehnäpellosta, ohranjyvä laarissa vaati jo arvailua ja veikkaus olisi hyvin voinut olla vehnä. Innostus korvaa kasvuympäristön antaman etumatkan. Monet maanviljelyskouluun tulleet osasivat ajaa traktoria peräkärryn kanssa sekä eteen, että taakse. Minä harjoittelin illalla peräkärryllä peruuttamista latoon, jonka ovien pielet muistavat minut vieläkin, jos vaan ovat selvinneet maaseudun rakennemuutoksesta. Koulutus kesti kaksi ja puoli vuotta. Ensimmäisen syksyn ja kevään tiiviin teoriajakson jälkeen harjoiteltiin koulutilalla. Myös teoriaopintojen aikana oli navetta, sikala tai työnjohtajavuoroja joihin osa oppilaista pääsi kukin vuorollaan. Seuraava kesä sujui harjoittelussa jossain lukuisista mallitiloista. Minun tapauksessani harjoittelu oli Helsingin yliopiston Viikin koetilalla.

[foogallery id=”1244″]

Mieleen jääneitä

Tauno Ratsula oli koulun rehtori ja hän opetti meille maanviljelysoppia sen minkä muilta kiireiltään ehti. Ratsula oli tullut kouluun opettajaksi 1952. Koulutukseltaan hän oli agronomi. Minulle hänen opetusantinsa jäi torajyvään. Syystä tai toisesta hänestä oli tärkeää että jokainen opiskelija tunsi tämän ihmisellekin vaarallisen kasvitaudin.  Koulutilan ruispellossa olen sen nähnyt, mutta myöhemmin en siihen ole törmännyt. Liekö opit laatu siemenestä, vuoroviljelystä ja pientareiden niitoista menneet perille?

Synkkä tausta ja Halullisten sieluin hengelliset laulut

Tauno Ratsulasta kuulsi kaksi persoonaan liittyvää asiaa. Hän itse pukee ne sanoiksi kirjoittamassaan vikosessa ”Muistelmia Saarelta vuosina 1952 -1983”:
”Oppitunteja en ollut koskaan aikaisemmin pitänyt, mitä joskus sota-aikana komppanialle sotilasasioissa.” Hänen sotilasuransa oli pitkä, minusta ei kuitenkaan kovin kunniakas. Hän oli mukana SS-Divisioonan Wiking rykmentissä sen toisessa komppanjassa. Kouluaikanani hän oli aktiivi reserviläistoiminnassa pitäen mm maanpuolustus juhlien juhlapuheen 1972. Hänen taustansa heijastui minun kokemaani koulun ilmapiiriin.

Ja toinen asia hänen itsensä muistelemana ”Astuin tasan klo 8.10 luokkaan. En ollut aikaisemmin tavannut näitä tulevia oppilaitani. Nyt tänä aamuhetkenä seisoimme vastatusten – luokka ja minä…
… Pyysin oppilaat istumaan, mutta nämäpä eivät istuutuneetkaan, vaan sanoivat, että ensin lauletaan virsi ja luetaan aamurukous. Ehdotin virrestä ”Joutukaa sielut, sill´aika on kallis” kaksi ensimmäistä säkeistöä. Virsi oli tuttu sodasta, sillä sitä me joukkueessani silloin tällöin olimme laulaneet.”(( Tauno Ratsulan kirjoittamasta vihkosesta)) Näin siis vuonna 1952, mutta henkisessä ilmapiirissä vain vähän oli muuttunut kahdessa vuosikymmenessä.
Edellä mainitusta vihkosesta selviää, että Tauno Ratsula sai myös paljon aikaan. Ehkä hänen kunnalliset ja muut rientonsa minun kouluvuosinani vei hänen ajastaan huomattavan osan ja opetus jäi siksi usein muiden opettajien harteille.

Ratsula jäi eläkkeelle 1983 ja hän kuoli 2004.

Sikalan Jenny

Jenny oli kooltaan pieni ja jäntevä hänellä oli harmaat hiukset tiukasti nutturalla liinan alla. Päällään hänellä oli pitkä hame. Hän oli harras uskovainen ja vanhapiika.
Sikala oli rakennettu viisikymmentä luvulla silloin vasta taloon tulleen sikalanhoitaja Jenny Honkasen aloitteesta ja Tauno Ratsulan myötävaikutuksella. Se oli toiminnoiltaan ilmeisen alkuperäisessä asussa meidän siellä harjoitellessa. Edestä päin katsottuna oikealla oli noin 20 emakon ja karju Empun valtakunta. Vasemmalla oli parinsadan lihasian kasvattamo. Keskellä oli Jennyn hermokeskus eli jonkinlainen karjakeittiö. Hermokeskuksessa porisi höyryllä kypsytettävä keittiöjäte. Siellä ruokittiin ja kuohittiin pikkuporsaat. Astutettiin emakot ja filosofoitiin Jennyn johdolla. Ruokalajäte tuli Helsingistä invalidisäätiön keittiöstä kerran viikossa sitä varten tehdyssä kuljetuskärryssä. Kärryn tyhjentäminen vaati tahdonlujuutta ja se työ sujui yleensä ripeästi. Jäte haisi kuvottavalle, sen rinnalla sianpaskan tuoksu oli Chanel vitosta.

Emppu

Eivät olleet emakot ulkomaaneläviä vaan aitoja suomalaisia kantakirjaan merkittyjä valjoyksilöitä. Emppu kyllä haistoi tuoksun, milloin aika oli kypsä. Jenny ohjasi tätäkin toimitusta sanan mukaisesti omilla käsillään. Nuoret ensikertalaistet emakot oli aika korkata. Jotta sian anatomiaa tuntemattomat eivät loukkaannu termistä ” korkata” on syytä valistaa karjun peniksen olevan kuin korkkiruuvi. Jenny komensi meidät harjoittelijat ottamaan Empun etujaloista kiinni, sen hypätessä emakon selkään. Emppu painoi ehkä 250-300 kg joten nuoret emakot eivät jaksaneet ilman apua kannatella sitä. Siinä karjun nytkyttäessä kuolaten Jenny oli ottanut legendaariset lapaset(tumput) karjakeittiön hyllyltä ja ohjasi Empun kalua: ”No noo poika sinähän olet ihan vika osastolla”.
Emppu oli luonteeltaan ja ulkonäöltään häijy. Sen pitkät torahampaat oli syytä pitää mielessä karsinaa putsatessa. Karjun homma on nuorelle sialle ihan unelma, mutta se ei jatku kovin pitkään. Kun jälkeläisiä oli riittävästi, Empunkin oli aika päästä kalleimmistaan. Karjun liha maistuu pahalle eikä kelpaa teuraaksi. Siispä kastraatio korjaa maun.
Kouluaikanani eläinlääketieteellinen oli Hautjärvellä ja sieltä koulutilalla kävi tarvittaessa eläinlääkäri. (Toiminta siirtyi Hautjärveltä Saarelle 12.8.1995) Empun killien poisto oli iso operaatio. Nuori eläinlääkäri pisti Empun niskaan nukutus piikin. Pian karju vaipui ensin polvilleen ja sitten kyljelleen. Eläinlääkäri kiipesi karsinaan ja oli tarttumassa Empun valtaviin palleihin kun se hyppäsi pystyyn. Nopea oli myös eläinlääkärin suoritus hänen hypättyään karsinasta käytävälle. Uusi annos nukutuslääkettä. Toimenpide näytti hurjalta kun pienikokoinen eläinlääkäri nainen oli sukukalleuksien kimpussa.
Me harjoittelijat saimme kuohita pikku porsaat, ilman puudutusta kaksi pientä viiltoa terävällä skalpilla ja plums pienet killuttimet oli viilloista ulkona sitten siemenjohtimet poikki. Porsas pääsi takaisin karsinaan puhtoisille oljille. Sen voi sanoa että pienestä eläimestä lähtee kova ääni. Nykyisin käytetään pikkuporsaisiin puudutusta tai ne kasvatetaan ja teurastetaan juuri ennen sukukypsää ikää.Uusinta on karjujen ruokinta rehuilla,joiden koostumus vähentää karjujen lihan pahaa makua jolloin se kelpaa teollisuuden raaka-aineeksi.((Hankkija Kasvun osaaja lehti syksy 2022)) Laskin kerran että sikalakissa jaksoi popsia tätä herkkua 32 kpl eli 16 porsaan pikku kivekset.

”Antakaas ku minä näytän”

Karjakeittiön yhteydessä oli pieni tuorerehusiilo. Se oli pimeä ja rehu oli tiukassa. Työ ei sujunut aina sikalanhoitajan toivomaan tahtiin, niinpä hän kerran tempaisi talikon harjoittelijalta,  ja iski sen tarmokkaasti tuorerehuun. Talikko osuikin suoraan rotanpesään ja rotta lähti kiipeämään Jennyn reittä pitkin hameen alle. ”No mutta poika, mitäs sinä sieltä etsit?” ja rotta sai kyytiä.
Sikalarakennuksen paikalla on nykyisin Helsingin yliopiston Saaren eläinklinikka ja muita eläinlääketieteen tiloja. Näitä palveluita olen koiriemme hoidossa käyttänyt ja samalla nostalgisia hetkiä viettänyt. Joskus myös surullisia ja lopullisia.

Työmies Hemmi ja työnjohtaja Hoppula

Emakolla oli vaikeuksia synnytyksen kanssa. Vanhemmalla vuosikurssilla oli eräs opiskelijaharjoittelija jota kiinnosti lähinnä oman ulkonäön ehostaminen. Jenny yritti parhaan kykynsä mukaan auttaa emakkoa eikä ympärillä nyt kaivattu ylimääräisiä voivottelijoita. Niinpä hän pyysi hienohelma harjoittelijaa menemään työmies Hemmin varastolle ja tuomaan sieltä saparoveivin, jolla emakon vaivaa voitaisiin helpottaa. Hemmi ja harjoittelija etsivät yhdessä saparoveiviä riittävän pitkän tovin sillä emakon vaikeudet helpottivat eikä veiviä tarvittu. Onneksi, sillä Hemmi oli ilmeisesti kadottanut sen.
Joskus nimi sopii kantajalleen täydellisesti. Kaikki me tiedämme meteorologi Pekka Poudan tai puutarhaneuvos ja emeritus-ylipuutarhuri Aaro Kasvin. Koulutilan työnjohtajana toimi Pentti Hoppula. Pentti oli rauhallinen mies joka ei turhista hermoillut. Minä sain viimeisenä koulun harjoittelu päivänä kunnian toimia ”työnjohtajana”. Tähän harjoittelutehtävään kuului sekalaiset hommat mm jauhojen ja kivennäisten kuskaamista Fordson Dextalla. Oiva peli kaikki toimi, paitsi käsijarru. Sen virkaa sai toimittaa puukapula joka laitettiin jarrupolkimien väliin tarvittaessa. Kapulaa säilytettiin traktorin lattialla. Dextan talli oli navetan ylisillä jonne luonnollisesti johti ramppi. Päivä oli pulkassa, kotona odotti tyttöystävä ja harjoittelu koulutilalla oli ohi. Usvaa putkeen Fordsonista kaikki irti ja kohti navetan ylisten parkkipaikkaa. Sinne kun oli päästy jarrut pohjaan. Kavereita juoksi lähistöltä, onko lentokone tehnyt pakkolaskun. Dextan tuulettajan ropeli naputti etumaskiin. ”Käsijarru” lattialla oli tehnyt tehtävänsä. Fordson pysähtyi kuin seinään sananmukaisesti. Kukaan, ei edes työnjohtaja, hoppuillut tai pottuillut. Ehkä helsinkiläisharjoittelija sai paljon anteeksi.

Agronomi Terttu Heikkilä, kotieläintalous ja agrologi Jussi Heikkilä koneoppi

Terttu oli naimisissa Jussin kanssa. He olivat menneet naimisiin vähän kypsemmällä iällä. Vaikutti siltä, että Jussi oli aikalailla Tertun tiukassa syleilyssä. Ehkä Jussi piti siitä hän kun oli kiltti ja tottelevainen. Opettajina he olivat koulun parhaimmistoa. Tertulla oli rautainen tietämys kotieläintaloudesta ja varsinkin nautakarjasta. Jussi puolestaan jaksoi opettaa uupumatta jopa minua, uudestaan ja uudestaan. Miten aurat säädetään kyntökuntoon, niin että viilut ovat tasalevyiset ja syvyys oikea. Jussi keikkui aurojen päällä tai juoksi vierellä säätökampea kiertämässä. Mahtoi olla huvittava näky. Tertusta muistan kuinka hän oli hyvin tohkeissaan hankkimastaan silloin harvinaisesta painepesurista. Me pojat saimme olla mukana koekäytöllä. Harmistus oli suuri kun Terttu huomasi laitteen tarvitsevan voimavirtaa, jota ei ollut navetassa saatavilla.
Minulle jäi sellainen tuntuma, että ilman Terttu Heikkilää ei koko maanviljelyskoulu olisi pyörinyt ja, että hänellä oli sormensa pelissä lähes kaikessa mitä koululla tapahtui. Muutaman järkytyksen hetken ja ehkä pienen otteen lipeämisen Terttu joutui kokemaan minun toimesta.

Karjamestari Toivo Jokinen

Minulle navetta vuorojen aikana ei tapahtunut yhtä paljon kuin sikalassa. Ilmeisesti viikko kerrallaan navettavuoroa ei ollut riittävän pitkä aika päästä perille lehmien pitkäjänteisestä hoidosta. Harjoittelijan työ oli käytännössä lypsyä ja eläinten puhtaanapitoa, siinä harjoittelija ei paljon ehtinyt ja ainakaan minä en myöskään osannut kysellä sen enempää tyhmiä kuin harkittuja kysymyksiä. Dramaattinen tapaus oli kun lehmän kohtuun kuollut vasikka oli pakko paloitella ja kiskoa ulos kohdusta osissa.
Keinosiementäjä saattoi käydä vuoron aikana, mutta avoimeksi minulle jäi miksi sille laitettiin juuri tietyn sonnin spermaa. Teoria tunneilla Terttu Heikkilä kyllä teki parhaansa valaistakseen karjanjalostuksen hienouksia. Lehmien ruokinta ja sen vaikutus maidon tuotokseen aukeni minulle ollessani harjoittelemassa Viikissä. Harjoitteluaikanani siellä tehtiin eri rehujen maittavuus/sulavuus tutkimuksia. Käytännön tutkimustyön seuranta opetti ymmärtämään eri rehuseosten merkityksen lehmien tuotoksiin.

Oppilaskuntatoiminta

Toisena opiskelu vuotena minut valittiin oppilaskunnan  ja myös Maatalousopiskelijain liiton (MOL) puheenjohtajaksi. Yritin olla aktiivinen tehtävissä ja jotkut tempaukset eivät ehkä miellyttäneet kaikkia. Suomenmaan yleisöosastossa kirjoitettiin paheksuvaan sävyyn valinnastani MOL:n puheenjohtajaksi viitaten edelliseen luottamustoimeeni Teiniliiton hallituksessa.Vastauskirjeeni em yleisöosasto kirjoitukseen.

Helsingissä 10.6.1973

Lehtenne huhtikuun numerossa olleen ”Maatalouskoulutus vaatii korjausta” kirjoituksen johdosta toivoisin, että myös minä voisin määritellä Maatalousopiskelijoiden liiton ”epäpolittisuuden”.
Maatalousopiskelijoiden Liitto ry kehittyy, viime vuonna jäseniä oli n 300 tänä vuonna n 600. Liiton toiminta on laajentunut emäntäkoulujen tullessa mukaan järestöömme. Kehitystä tapahtuu myös asennoitumisessa, takavuosina puhuttiin epäpoliittisuudesta ja puoluettomuudesta, tänään ymmärrämme, että emme voi olla puolueettomia maatalousopiskelijoiden etujen ja oikeuksien ollessa kysymyksessä. MOL pyrkii todellakin vakaasti asialliseen ja maltilliseen asioiden käsittelyyn, mikä merkitsee pyrkimystä olla leimautumatta puoluepoliittisesti sen enempää kepulaiseksi kuin ”vähemmistö kommunistiseksi”. Tämä ei merkitse sitä, että MOL:n yksityiset jäsenet eivät voisi edustaa erilaisia poliittisia näkemyksiä.
Ihmetyttää Jukka Jääskeläisen tekopyhä suhtautuminen puoluettomuuskysymykseen, silloin kun liiton puheenjohtajana oli kokoomuskainen Jukkaa ei ollenkaan huolestuttanut MOL:n tila ja tulevaisuus vaikka se olisi saattanut olla aiheellista. Maatalousoppilaitoksissa opiskelevien nuorten asunto-olot, työskentelyolosuhteet, harjoittelu kysymykset ym jne, että luulisi keskustanuortenkin tulevan taistelemaan maatalousopiskelijoiden rinnalle eikä heittelevän hiekkaa MOL:n rattaisiin.

Maatalousopiskelijain Liitto ry
Timo Meltti Puheenjohtaja

Mol:n kokoukset järjestettiin aina eri oppilaitoksissa ja näin tuli tutustuttua mm Otavan kouluun Mikkelissä, Kuijalan kouluun Lahdessa ja Tarvaalan kouluun Saarijärvellä.

Lakko

Koulutilalla suoritettu työharjoittelu opiskelun oheessa ei aina ollut kevyttä puuhastelua. Koulussa tarjotulla ruualla oli tärkeä merkitys harjoittelussa jaksamiseen. Valitettavasti ruokalista koostui erilaisista variaatioista makkaraa. Elettiin aikaa jolloin makkaran mainoslause kuului ”Lihaa säästetty, laadusta tingitty”. Halusimme monipuolisempaa ja maukkaampaa ruokaa. Ryhdyimme kouluruokailu lakkoon. Emäntä kauhistui.Terttu kauhistui ja tulistui. Ruokalistaan tuli muutoksia, mutta en tiedä oliko emännän kosto kun söin lakon jälkeistä kesäkeittoa jossa annokseni kukkakaalissa oli mato.

Iltapuhde – kaveri- ja muita suhteita

Koulun opiskelijat olivat 16 -30 vuotiaita keski-iän ollessa lähempänä nuorempaa ikäluokkaa kuin vanhempaa. Koska koulu oli sisäoppilaitos, vietimme siellä myös paljon vapaa-ajastamme. Jotkut urheilivat kuten Ari, jotkut harjoittelivat hanurin soittoa kuten Pekka ja Risto. Monet opettelivat kirjekurssin ohjeiden mukaan tanssimaan. Useat meistä, joilla ikää riitti kävi silloin tällöin Mäntsälässä Hirvensarvessa tai Neliapilassa hakemassa pikku pöhnän.
Tanssikurssin opit oli myös saatava käytäntöön. Koulun omat opiskelijat olivat suurimaksi osaksi poikia joten oli keksittävä mistä tanssitettavia löytyisi. Aivoriihi päätyi Järvenpään emäntäkouluun. Suoritettujen tiedusteluiden jälkeen olimme paitsi hämmästyneitä mös ilahtuneita heidän suostuessa pyyntöömme saapua iltamiimme Saaren seurojentalolle.
Bussilastillinen emäntäkoulun oppilaita oli jokaisen tulevan isäntämiehen unelma. Näinhän sitä luulisi. Odotukset olivat katossa niin bussissa kuin seurojentalolla. Leidien tunnelma laski välittömästi, heidän nähdessään tulevien isäntämiesten joukon. Emäntäkoulun opiskelijat olivat meitä huomattavasti varttuneempia ja luulen että  heidän pettymyksensä oli suuri kun vastassa oli ensi askeleitaan ottavia parkettien partaveitsiä. Ilta oli katastrofi. Bussi suuntasi takaisin kohti Järvenpäätä ennen sen moottorin jäähtymistä.

Vuosikurssin ainoa tyttö oli Mirja. Hänen aittaansa kävi kolkuttelemassa nuoremman vuosikurssin Tuomo. Mirja ja Tuomo perustivat aikanaan perheen ja viljelivät Mirjan kotitilaa. Kun itse menin naimisiin, olivat koulukaverini Jussi, Seppo ja Pekka tilaisuudessa läsnä. Pekka soitti myös asianmukaiset hääkappaleet haitarillaan. Seppoon ja Akiin olen vieläkin yhteydessä. Aki Kolehmainen asuu veljeni naapurissa ja Seppo Lassila nykyisessä asuin kunnassani Pukkilassa.

Joulujuhlat

Oppilaskunta järjesti myös perinteiset Joulujuhlat. Niitä juhlia muisteltiin koulussa jälkeenpäin vielä monena vuotena, sillä ohjelma poikkesi joiltakin osiltaan siihen asti totutusta. Olin oppikoulun puurojuhlissa oppinut hyväksi havaitun ohjelmanumeron. Joulupukki antoi opettajille joululahjan jota ei ehkä aina osattu odottaa. Niinpä Jussi Heikkilä sai pilalehden, joka oli täynnä nakupiirroshamoja (Terttu takavarikoi sen välittömästi). Nuori agronomi opettaja Juhani Jokinen Turusta, joka juuri oli saanut viikset kasvamaan, sai viiksivahaa. Lahjat yrittivät tuoda jonkun opettajan ominaisuuden hauskalla tavalla esiin. Ainakin oppilailla oli hauskaa. Toinen suurta huomiota saanut ohjelmanumero oli Jouluruno. Ilmeisesti runoon liittyi porsas tavalla tai toisella sillä esitykseen tuotiin sikalasta juuttisäkissä pikkupossu ja se kaivettiin sieltä esiin jossain kohtaa runoa. Sika tietysti piti ääntä asian mukaisesti.
Eläimet vaativat hoitoa oli Joulu tai ei. Jotkut oppilaista joutuivat tai pääsivät viettämään Joulun koulutilalla. Tauno Ratsulalla oli tapana kutsua nämä oppilaat kotiinsa Jouluaterialle. Heille se varmaankin oli ikimuistoinen kokemus.

Maanviljelyskoulun jälkeen menin armeijaan, naimisiin ja minusta tuli maanviljelijä.

Sekasorron keskellä

[sc_embed_player fileurl=”https://meltti.fi/wp-content/uploads/2023/03/Palkkasoturi-128.mp3″ autoplay=”true”] ((youTube Palkkasoturi Hektor))
Vietnamin sota oli täydessä käynnissä ja USA:n joukkojen suorittama eräs sotarikos oli My Lain verilöyly.((Yläpalkin video YouTube. May Lai 31 amerikkalaista sotilasta osallistui tähän siviilien teurastukseen. Yksi tuomittiin, mutta Nixon armahti hänet paripäivää tuomion jälkeen.))Martin Luther King murhattiin ja presidenttiehdokas Robert F. Kennedyä ammuttiin kuolettavasti. Rudi Dutschkea ((Rudi Dutschke oli radikaali kansalaisaktivisti.)) ammuttiin ja hän haavoittui vakavasti. Varsovanliiton joukot miehittivät Tšekkoslovakian.Biafrassa ((Biafra, maan kansallislaulu kajahtaa Finlandian sävelin. Temppeliaukion kirkon seinään maalataan Biafra teksti )) oli sisällisota ja nälänhätä. Saddam Husseinin valtakausi alkoi. Marine Le Penin kätilönä voitaneen pitää Ranskan presidentti Charles de Gaullea, sillä hän armahti vuonna 1962 elinkautiseen vankeuteen tuomitut äärioikeistolaisen OAS-järjestön johtajat. ((Ranskan nykyisen äärioikeiston prinsessa Marine Le Pen)) Ranska esti Ison-Britannian pääsyn Euroopan talousyhteisön jäseneksi 52 vuotta myöhemmin Ranska toivoo, että Iso-Britannia ei eroaisi EU:sta.YK:n yleiskokous torjui Kiinan kansantasavallan jäsenyyden YK:ssa. Paavi Paavali VI julkaisi ”Humanae Evitae” -kiertokirjeen, jossa otetaan kielteinen kanta keinotekoiseen syntyvyyden säännöstelyyn.

Edistystäkin tapahtui. Solmittiin kansainvälinen sopimus ydinaseiden leviämisen estämisestä.Eduskunta hyväksyi peruskoulun puitelain ja  keskiolutlain.”Vanhan valtaus” Helsingissä,mistä käynnistyi, niin kai voi väittää radikalismin kuohut ja josta vieläkin kauhistellen porvarit puhuvat.

Edellä luetellun hengästyttävän sekasorron keskellä Helsingin rautatieasemalla oli väentungos. Erikoisjuna Venäjän, Ukrainan Kiovan,Moldovan Kisinjevin (Chișinău) ja Romanian kautta Bulgariaan  pääkaupunki Sofiaan oli lähtövalmiina. Vuosi oli siis 1968. Se sama jolloin tapahtui paljon epämiellyttäviä  asioita, mutta myös innostavia elämän kohokohtia. Minulle innostusta toi yhdeksännet Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaalit, jotka tällä kertaa järjestettiin Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa. Osallistujia oli 20 000 138 maasta. Edelliset festivaalit oli järjestetty Helsingissä ja niistä minulla oli muistona Dana Zatopegin piirtämä kuva ja omistuskirjoitus. Kuvassa tikkuhahmo heittää keihästä.((Tšekkoslovakialainen keihäänheittäjä Dana Zatopegin piirros on jossakin arkistojen kätköissä. Lukijan on pakko luottaa muistikuvaani.Dana oli lekendaarisen juoksijan Emil Zatopegin puoliso))

Monta päivää kestänyt junamatka  oli unohtumaton elämys. Pysähdyksiä oli usein, milloin keskellä valtavia peltoaukeita milloin jonkun pikkukylän kohdalla. Tutustuimme  myös Ukrainan pääkaupunkiin ja teimme jokiristeilyn Dneprillä.

Suomalaisen valtuuskunnan kokoa en muista. Minulle osallistujat olivat entuudestaan tuntemattomia.Luulen, että SDNL:n ((SDNL nykyisin Vasemmistonuoret)) Seppo Kanerva oli se henkilö, johon olin yhteydessä ennen matkaa, mutta hänkään ei ollut minulle mitenkään tuttu. En siis ollut minkään järjestön tai yhteisön jäsen vaan lähdin matkalle uteliaisuuttani. Matkakassaa kartutin bensapoikana Ruskeasuon TB:llä,toki suurimmanosan matkakuluista maksoivat vanhempani.

Päästyämme perille tapahtumien runsaus aiheutti päänvaivaa; mihin osallistua ja mitä jättää väliin. Minä osallistuin Ghanalaisten esiintymismatkalle johonkin Sofian lähettyvillä olevaan pikkukaupunkiin.Matka oli yhtä rumpujen pärinää – yhtä juhlaa. Matkalla tutustuin Moskovassa opiskelevaan Thomas Henry Datsoniin.

Ruusuvettä

Toisena päivänä osallistuin retkelle Plovdivin kaupunkiin ja matkan varrella olleeseen Rilan luostariin.

Juhlakulkue kulki tämän maailman kuudenneksi vanhimman kaupungin halki. Historiaa ja vanhaa kultuuria oli joka puolella. Kulkueemme edetessä kohti keskustaa lensi yläpuolellamme helikopteri josta päällemme suihkutettiin ruusuvettä.

Rilan luostari oli autio. Meidän siellä vieraillessa oli luostarissa vain yksi munkki ja hänkin oli jo ehtoopuolella. Luostarin tulevaisuus toimivana pyhättönä näytti uhatulta.

Bulgarian pääkaupunki Sofia  oli vehreä ja nuorenmiehen silmään eksoottisen kaunis.Festivaalien ilmapiiriin vaikutti maailmanpolitiikan käänteet, Vietnamin sota, ”Prahan kevät”,Maolaisten aktiivisuus ja monet muut sekavat tapahtumat.Mielenosoituksissa raikui joidenkin suomalaisten huudot: Novotny ((Novotny oli toiminut Tšekkoslovakian johdossa maagisesta vuodesta 1953 ja hänet syrjäytti liberaali kommunisti Dubček 1968)),Kekkonen. Useat järjestetyt tilaisuudet olivat minulle kuivakkaa kokoustamista, mutta onneksi Afrikan ja Etelä-Amerikan delegaatiot toivat väriä ja iloisuutta sillä heidän tilaisuuksissaan raikui usein laulu ja soitinten kirjo.

Nuoriso”mafia”

Radanvarsimafian jäsenet tulivat Sofian matkalla kyllä tutuiksi. ((Radanvarsimafia; professori Kimmo Rentola käyttää kirjoitukssaan hänen arvolleen sopivampaa termiä ”ratavarrten ryhmä”))
Tähän porukkaan kuului ”Jakke” Jaakko Laakso ja Aku Alanen, varmaan muitakin. Radanvarsimafia nimeä käytettiin porukasta jotka  dominoivat SDNL toimintaa. He asuivat pääasiassa Järvenpään ja Keravan ympäristössä  ja olivat minua n 5 vuotta vanhempia.Seppo Kanervan ((Seppo Kanerva oli vuonna 1968 SDNL:n palkallinen työntekijä))
ja Jaken vanavedessä tuli liikuttua aika paljon ja heidän avuliaisuutensa helpotti nuorenmiehen mahdollisuuksia osallistua haluamiinsa festivaali tilaisuuksiin.

60-ja 70-lukujen opiskelijaradikalismista on kirjoitettu paljon. Vielä enemmän on kauhisteltu radikaalinuorison aikaansaannoksia. Kauhistelu, oli oivaa jatkumoa suomen synkälle toisinajattelijoiden vainon historialle. Minusta ajanjaksoa ja sen radikaalinuorison vaikutuksia liioitellaan. On totta että joukostamme nousi monia merkittäviä vaikuttajia, mutta kyllä valtaosa meistä oli äänestäviä peruskansalaisia vailla sitä suurempaa merkitystä. On tätä aikakautta myös hypetetty tai kadehdittu. Se on ollut kateutta menestyneestä laululiikkeestä ja sen osalta kateus on aivan aiheellista. Useista sävellyksistä, sanoituksista ja tulkinnoista on tullut klassikoita.

Aina kun porvarillinen suomi tekee jotain se ei ole politiikkaa, mutta kun vasemmistolainen pääsee niskan päälle, se on kauheata kommunismia. Kukaan ei kauhistellut Teiniliittoa ja sen toimijoita ennen kuusikymmentä lukua ja yliopistot olivat puolueettomuuden saarekkeita, kunnes niihin ”pesiytyi” näitä kommunistien jälkeläisiä. Opiskelijaradikalismi hukkui aikanaan kansandemokraattisen liikkeen riitelyyn ja Neuvostoliiton häviämiseen. Oikeistossa ja ehkä laajemminkin tähän asiantilaan oltiin tyytyväisiä.

Radikaalikoululaiset

Radikaalikoululaisten vaikutus jäi näpertelyksi. Ei silti kyllä me kaikki touhuttiin monessa. Useat meistä edellytystensä äärirajoilla, kuten minä. ”Kansakunnan kaapinpäälle” osa meistä nousi vasta sitten kun olivat muuttuneet pankki- tai luontoaktivisteiksi. Touhutessa monelta unohtui se tärkein eli koulu. Itse olin ensin vuoden yksityisoppilaana eli kävin vain tenttimässä aineet koulussa ja sitten iltaoppikoulussa. Tulos ei ollut häävi.

Jotkut meistä menettivät mielenterveytensä. En väitä, että vallitseva yhteiskunnallinen ilmapiiri tai poliittinen aktiivisuus olisi tähän syynä, mutta ei se aika mitään terapiaakaan ollut. Minä tein omat johtopäätökseni jo melko varhaisessa vaiheessa ja muutin maisemaa. Ei se minusta ihanteita hävittänyt ja monet saattoivat ajatella ”nyt sekin on menettänyt järkensä”.Maisemanvaihdoksesta lisää tuonnempana.

”Paremmin menestyi ratavarren ryhmä (Aku Alanen, Jaakko Laakso, ym.). Heillä vanhemmat olivat rivikommunisteja ja he olivat Teiniliiton kursseilla ja muussa toiminnassa kasvaneet radikaaliteinien valtavirran puheenparteen, moraalisiin arvoihin ja elämäntapaan. He käynnistivät SDNL:n koulupoliittisen jaoston syyskuussa 1967 tavoitteenaan organisoida ”poliittisia yhteyksiä teinimaailmaan.” Menestys ei aluksi huimannut, mutta organisatorinen perusidea sopi avoimeen tilanteeseen. Ajatuksena ei ollut tiukka lahko Helsingissä niin kuin maolaisilla, vaan maanlaajuinen verkosto, joka muodostui ’yhteyksistä’. Toimintatavasta saa käsityksen suojelupoliisin raportista, kun SDNL:n tuore lahtelainen tiedotussihteeri Alpo Halonen ilmestyi Poriin helmikuussa 1969 ja asettui hotelli Satakuntaan. Hämmentynyt vanhempi kansandemokraattinen nuorisovirkailija raportoi, miten Halonen otti yhteyttä ”oppikoulujen teinikun tien edustajiin ja eräisiin muihinkin epäpoliittisessa nuorisotoiminnassa toimiviin henkilöihin, joille oli puhunut vasemmistoradikaalisen, pääasiassa koululaisista muodostuvan yhdistyksen perustamisesta tänne”, ei ahtaan poliittisessa mielessä, vaan väljässä yhteydessä SKDL:ään. Läpimurrot alkoivat loppuvuodesta 1969, jolloin perustettiin Helsingin sosialistiset koululaiset (HSK). Sitä seurasi samanlainen seura Tampereella, TASOK. Hyvin nuorten verkosto heijasti vaikutustaan vanhempiin 60-lukulaisiin, sillä vuosi 1968 loi suoranaisen nuoruuden kultin ja lietsoi uskoa siihen, että tuorein ja varmin viisaus kuultiin nuorimpien suusta.Antti Eskola näki mielessään pienen marxilais-leniniläisen opiskelijatytön, joka ”sanoo totuuden ja minä kaikkine oppeineni typeryyden.” Sellainen tyttö Tampereella oli esimerkiksi terävä ja päättäväinen Mervi Viteli ((Teiniliitto kuvassa,ryhmä kuvassa myös mm Kimmo Rentola)), jonka nauru heläytti helposti miehen pään rikki.”((Kevään 1968 isänmaantoivot Kimmo Rentola ym. 2003))

Helsingin sosialistiset koululaiset

Olin mukana perustamassa Helsingin sosialistisia koululaisia (HSK), joka tosin aluksi kulki nimellä HST, Helsingin sosialistiset teinit.

HSK-laiset olivat ”Laitsu” Raimo Laitinen (Karjalan yhteiskoulu), Eero Karhimo (Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu SYK) Seija Soininen (Haagan yhteiskoulu) ”Ninni” Nina-Beata Björklund (Saksalainen koulu, Deutsche Schule) ja ”Pieni punainen” Kaarina Kalliomäki (?) itse olin Hyllistä eli Helsingin yhteislyseosta. HSK:n menestys oli varsin hyvä, siitä kasvoi SDNL:n toiseksi suurin jäsenseura Helsingissä heti Kulttuuritalon nuorten jälkeen. Tosin me epäilimme kilpailijan jäsenmäärän kuolleita sieluja ja ainakin kyseenalaistimme sen nimen osan ”nuoret”, sillä edustajissa taisi olla enemmän yli kolmikymppisiä, kun alle kaksikymppisiä. HSK:n jäseninä oli koululaisia koko pääkaupunkiseudulta ja eri kouluista. Monet eivät pitäneet yhdistyksemme kasvusta. En tarkoita pelkästään kilpailevien puolueiden edustajia, jotka nekin olivat aivan hädissään. Huoli johtui meidän aktiivisuudesta ja tavattomasta innostuksesta osallistua ja tehdä monia erilaisia asioita. Meillä oli mielestäni hyvähenki, todellista ystävyyttä ja toveruutta. Myös SDNL:ssa kumpikin osapuoli oli tahollaan meistä vähintäänkin huolissaan, sillä toimimme varsin itsenäisesti, eikä meitä voitu ohjailla halutulla tavalla. Niin me ainakin kuvittelimme.

Pienipunainen oli linkki ”radanvarsiperheeseen”. Hän piti tiivistä yhteyttä Alaseen, Laaksoon  ja kumppaneihin. Myöhemmin Kaarina muutti Norjaan ja meni naimisiin siellä, ilmeisesti DDR:ssä tapaamansa miehen kanssa. Kaarina on edesmennyt.

Laitsusta kasvoi varsinainen politrukki. Hän vietti vuoden Yhdysvalloissa, uraa luoden, siellä hän kertoi tavanneensa itsensä Angela Davisin ((Hän istui vankilassa tekaistujen syytösten  perusteella ja tästä syystä oli kampanja Free Angela Davis.Hän oli värillinen ihmisoikeusaktivisti,kommunisti ja ilmeisen suosittu. Hyviä syitä pistää linnaan.))  ja viettäneen aikaansa heidän porukoissaan. Laitsu oli töissä Interflugissa Itäsaksan lentoyhtiössä. Laitsu on edesmennyt.

Eero ja Seija toimivat aktiivisesti myös HETY:ssä eli Helsingin teini yhdistyksessä (Teiniliiton ”piiriorganisaatio”). Eero opiskeli lääketiedettä, mutta ei valmistunut. Seija jatkoi HSK riveissä muutamia vuosia ja sitten hän hävisi kuin tuhka tuuleen.

Ninni oli joukkomme individualisti, joka ilmeisesti isoveljensä vanavedessä kulki omia polkujaan kuitenkin näköetäisyydellä. Nina-Beata opiskeli lääkäriksi ja muutti Saksaan.((HS 1991 Koska julkisuudessa on mainittu, että Ilkka-Christian Björklund sekä hänen sisarensa Nina-Beata olisivat kenttäpiispa Johannes Björklundin ja minun lapsiani, ilmoitan, että tieto on virheellinen. Yllä mainitut henkilöt eivät edes kuulu kenttäpiispa Björklundin sukuun, kirjoitti Saari (ent. Björklund) …Sittemmin Nina-Beata jätti politiikan, ryhtyi lääkäriksi ja muutti Saksaan.))

Toiminnan keskiössä oli omien koulujemme oppilaskuntatoiminta ja kouluissa toteutettava Taksvärkki.Vuonna 1969 kohteena Mosambik. Monen koulun rehtorit suhtautuivat tähän toimintaan erittäin kielteisesti mutta se ei koululaisia lannistanut pikemminkin päinvastoin. Esimerkiksi Karjalan yhteiskoulun rehtori Matti Kohvakka kielsi oppilaita ehdottomasti osallistumaan Taksvärkin kaltaiseen kumoukselliseen toimintaan, laihoin tuloksin.

[foogallery id=”1290″]

Touhusimme myös Tricontissa,mikä oli kehitysmaiden tilanteesta tietoa välittävä yhdistys. Kävimme monistamassa erilaisia lehtisiä, joita sitten levitettiin mielenosoituksissa ja tilaisuuksissa.Yhdistyksen toimisto oli Krunikassa siellä monistuskoneet ja -vahat tulivat tutuiksi. ”Tricont syntyi osana 1960-luvun lopun poliittista ja kulttuurillista radikalismia ja poliittisesti se edusti puolueisiin sitoutumatonta uusvasemmistolaista ajattelua. Toimintaa luonnehti ”kolmasmaailmalainen” ja anti-imperialistinen lähtökohta. Kehitysongelmien syyksi nimettiin selkeästi kansainvälinen kapitalismi. Liikkeen entisen toiminnanjohtajan Viveca Hedengrenin mukaan viime kädessä Tricont oli se liike, joka lopullisesti toi ”kolmannen maailman” ja Latinalaisen Amerikan esille Suomessakin.”((Jouni Pirttijärvi: Barrikadeilta parketeille Kumppani-lehti. 10.9. 1997 Wikitietoa))

HSK järjesti matkan Leningradiin. Nuoret sosialistikoululaiset eivät käytöksellään eronneet mitenkään suomalaisista votkaturisteista. Pakkaspäivänä erään koululaisen oli välttämättä suudeltava panssarilaiva Aurooraa. Nevan rannassa oleva museoitu vallankumouksen muistomerkki sai kokea pitkän suudelman, sillä palavan intohimon seurauksena suutelijan huulet pysyivät tiukasti pakkas säässä Aurooran teräksisessä kaiteessa. Edes pyssymiehen tuimat komennukset eivät hillinneet lemmen kohtausta.

Teiniliitto

[foogallery id=”1062″]

Teiniliiton toimisto ja hallitus 1971.Kuvasta puuttuu Tarleena Sammalkorpi ja Jarmo Nieminen Kuva vuodelta 2016

Syksyllä 2015 sain puhelun:”Jorma Westlund täällä päivää. Oletko sinä se Timo Meltti, joka olit Teiniliiton hallituksessa…” Jorma oli Erkki Liikasen asialla. Erkki halusi kutsua vuoden 1971 Teiniliiton hallituksen ja toimiston vaikuttajat tutustumaan Suomen Pankin taidekokoelmaan,muistelemaan uskomatonta seitsemänkymmentä lukua ja illastamaan.((lainaus Suomen Pankin kutsukirjeestä)) Kutsussa hän mainitsi että ”Ilokseni illan toisena isäntänä toimii pankkivaltuutettu Ben Zyskowicz.” Eipä päässyt yleisdemokraattien rintama dominoimaan tilaisuutta kuten 1971. Ben Zyskowicz  pyöritti jo tuolloin omaa hoviaan, mm oman kouluni Kokoomus aktiivit olivat hänen nöyriä alamaisiaan. Vuodesta 1988 hovi muuttui Benin talliksi ja sen ensimmäisiä kiinnityksiä oli Kirsi Piha.

Kesällä 1971 kierrettiin Teiniliiton järjestämillä leireillä. Itse olin ainakin Alavudella ja Pälkäneellä. Hämärä muistikuva, että olisin ollut myös Hermanonkimaalla Mäntsälässä, mutta se saattoi olla Helsingin teiniyhdistyksen järjestämä kurssi. Jossain näistä leireistä oli puheenjohtaja Erkki Liikanen myös paikalla. Kuten arvata saattaa niillä keskusteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä. Eki tuli kysyneeksi minulta, että:”Timo mitä mieltä sinä olet kun amerikkalaiset aikovat nyt ilmeisesti irtautua kultakannasta?” Mitäpä minä, en tainnut ymmärtää koko kysymystä. Jälkeenpäin olen kyllä ymmärtänyt miksi Erkki Liikasesta tuli Suomen Pankin pääjohtaja.

Sitä en ole ymmärtänyt miten Ilkka Kanervasta, joka oli Liikasen vastaehdokkaana Teiniliiton puheenjohtajaksi Ekin saadessa 194 ääntä Iken 125, on tullut arvostettu vanhempi valiomies. Kanervan ansiothan ovat lähinnä tekstiviestien lähettelyssä ja naisten perässä juoksemisessa.  Kokoomuslaiset miehet, lehtitietojen mukaan kadehtivat toisiaan kellistämiensä naisten määrästä. Ben Z on vasta pronssitilalla, sillä Kimmo S komeampana onnistui näissä puuhissa helpommin. Ykkönen selvällä erolla on  Ilkka Kanerva.((Naistenmiehet Ben Z ja Kimmo S (Iltasanomat 2013) ja Ilkka Kanerva tekstiviesti”kohu” Wiki ))

Jo Vietnamin sotaa Zyskowicz seurasi sydän oikealle syrjällään. ”Asetuin Yhdysvaltojen puolelle kommunismia vastaan.” kirjoitti City-lehti vuonna 1999 jutussaan Zyskowiczistä.((City-lehti Pete Suhonen 23.7.1999)) Beniä ei ilmeisesti yhtään häirinnyt Yhdysvaltojen Vietnamissa tekemät julmuudet ja sotarikokset. Hän on täysverinen antikommunisti samaan tapaan kuin minä olen antisionisti ja tällä tarkoitan ilmausta, joka viittaa Israelin ylivaltapyrkimyksiin. Israelin harjoittama apartheid on nyky sionismin tuote.((Sionismin määritelmä tässä yhteydessä: juutalaisten kansallisuusliike, jonka päämääränä on ollut juutalaisvaltion perustaminen (suuri kuva). Nykyisin ilmauksena, joka viittaa Israelin ylivaltapyrkimyksiin. Israelin harjoittama apartheid on nykysionismin tuote.)) Tai sitten Ben on piilomaolainen koska  Mao Tse-Tung opetti, että ”Meidän on kannatettava kaikkea mitä vihollinen vastustaa ja vastustettava kaikkea mitä vihollinen kannattaa.” ((Puheenjohtaja Mao Tse-Tung ”Keskusuutistoimisto, Sao Tang Paon ja Hsin Min Paon kolmelle kirjeenvaihtajalle annettu haastattelu” 16.9.1939 Maon punainen kirja 1967))

Yleisdemokraattinen rintama toimi vain Teiniliitossa. Ollessani MOL:n ((MOL Maatalousopiskelijoiden liitto))  puheenjohtaja erityisesti Kepu oli Jukka Jääskeläisen johdolla kärmeissään. Siitä voit lukea maanviljelyskoulu luvussa.

Guru

Yrjö Engeström oli Teiniliiton koulutusasiainsihteeri. Hän oli loistava luennoitsia ja tiesi koulutusasioista kaiken. Yrjö oli guru. Tavasimme hänen kirjaansa Koulutus luokkayhteiskunnassa.Yrjö kirjoitti kirjassaan ”Vankin tapa kaataa koulujärjestelmään kohdistuvat määrälliset ja laadulliset uudistusehdotukset jo ennen kuin niistä ehtii syntyä julkista keskustelua on vedota rajoitettuihin taloudellisiin resursseihin.”Ja edelleen: ”Suomessa 1950- ja  60-luvun vaihteessa valtion komiteoiden puoluekantansa ilmaisseista jäsenistä 80% ilmoitti lukeutuvansa porvarillisiin puolueisiin, vasemmistoon lukeutui vain 20%. Samaan aikaan vasemmistolla oli noin puolet eduskuntapaikoista. SKDL:n aliedustus oli suurin; sillä oli lähes neljä kertaa suurempi osuus eduskuntapaikoista kuin komiteajäsenyyksistä.”((Koulutus luokkayhteiskunnassa, 1970 Gummerus Yrjö Engeström)) Onko mikään viidessäkymmenessä vuodessa muuttunut?

Ikuisesti – Hasta siempre
Parasta tuossa ajassa oli se valtava innostus, halu muuttaa maailmaa paremmaksi. Ironista oli että meitä innosti USA:n toimet. Amerikan tuki Latinalaisen Amerikan sotilasdiktatuureille, Alienden murhaaminen ja tietysti Vietnamin sota.Nämä kaikki edesauttoivat myös synnyttämään menestyvää laululiikettä ja sen saamaa laajaa tunnustusta. Inti-Illimani, Qilapajon, AgitProp, Kom teatterin laulut ja monet muut saivat oivaa polttoainetta USA:n imperialismista. Tätä innostusta ei edes Neuvostoliiton ”saavutukset”, Tsekkoslovakian miehitys ja muumio Brežnev pystyneet latistamaan.[oxi_addons id=”32″]

Ei tullut minusta poliitikkoa, mutta ITE semmonen kumminkin. ((Lyhennesana ITE viittaa sanayhdistelmään ”itse tehty elämä”. https://itenet.fi/))