Ensimmäinen yritys
[sc_embed_player fileurl=”https://meltti.fi/wp-content/uploads/2023/04/Kylla-maalla-on-mukavaa-Thank-God-Im-a-Country-Boy-128.mp3″ autoplay=”true”] ((Kyllä maalla on mukavaa YouTube))
Vanhempani hankkivat maatilan Iitin kunnan Vuolenkoskelta, Kalaksuen kylästä. He olivat etsineet maatilaa ympäri Eteläsuomea. Minäkin olin mukana ainakin Turun ja Salon lähellä olleita maatiloja katsomassa. Tehtävä ei ollut helppo, sillä tarjokkaita ei tuolloin ollut kovin paljon. Piti sovittaa ainakin kolme vaatimusta yhteen.Usein niiden välillä oli sovittamaton ristiriita. Äidilläni oli omat vaatimuksensa päärakennuksen suhteen, minä olisin huomioinut vain viljeltävien peltojen sopivuuden ja lopuksi ratkaisevaa oli kokonaisuuden hinta. Päätöksen tilan ostosta tekivät isäni ja äitini, minun näkemykseni jäi taka alalle. Hankinta oli virhe vaikka aluksi olimme kaikki kovin innoissamme.
Omaa peltoa oli 18 ha ja metsää 31 ha, joutomaatakin oli n12 ha.(( TMe arkisto maatilarekisteri))Tila ei ollut aktiiviviljelyssä.Lehmien pito oli tilalla lopetettu 1969. Talo oli ilmeisesti asumaton vuodesata 1970 vuoteen 1973, jolloin vanhempani sen ostivat.((Pois maalimast’ Kalaksuveh Iitin kotiseutuyhdistys ry 2005))
Alku meni ihmetellessä ja pakollisia hankintoja suunnitellessa. Kaikki tilan tuotantoon tarvittava oli hankittava, mitään ei ollut nurkissa. Talvi sujui minulta maanviljelyskoulussa ja kesä 1974 harjoittelussa Viikin koetilalla. Syksyllä aloitin armeijan. Maajussin täysipäiväinen tonkiminen alkoi kesällä 1975 toki ennen sitä tehtiin mitä kerittiin.Eläimiä hankittiin kasvatettavaksi, lihamullikoita, lampaita, lihasikoja ja olipa muutama emakko pikkuporsaita tekemässä.
Emälampaille,uuhille hankittiin suomenlampaan kantakirja pässi. Se sai meneillään olevan ETYK kokouksen mukaan nimekseen Etyk. Lammin Martin innostamana yhtenä kesänä meillä oli lihasikoja. Taloudellisessa mielessä ehkä tuottoisin projekti.
Kyläläisiä
Naapurin isäntä Heikki Reiman tuli tutuksi. Jouduin usein kulkemaan hänen kotipihansa läpi, sillä pääosa pelloistamme ja metsistämme olivat tien varrella joka meni hänen pihapiirin kautta. Heikin isä oli kuollut ja hän asui äitinsä kanssa. Poikamies, omaa ikäluokkaani piti maitotilaa viisikymmenluvun epäkäytännöllisessä navetassa. Rakennus oli saman tapainen kuin minukin navettani. Heikki oli yhteistyöhaluinen ja -kykyinen, meillä ol mm yhteinen leikkuupuimuri. Kun syystä tai toisesta kävimme Helsingissä Heikki piti silmällä eläimiämme. Kerran palattuamme matkaltamme kysyin Heikiltä ”onkos täällä kaikki mennyt hyvin”? Hän rauhalliseen tapaansa kehoitti minua mukaansa navettamme taakse jossa sonnit olivat tarhassa. Siellä oli myös vanha, jo käytöstä poistettu hirsiarkkuinen kaivo. Heikki kehoitti vilkaisemaan kaivoon. Sonnit ovat kovia rymyämään keskenään ja ilmeisesti tallaisen tapahtuman seurauksena yksi kavereista oli tippunut kaivoon pääedellä. Vuoden sonnien kasvatuksen tulos oli uponnut ”kankkulan kaivoon”.((Suomen kielen kuvaileva fraasisanakirja ”Suurella sydämellä ihan sikana” (Muikku-Werner, Jantunen, Kokko 2008) kertoo Kankkulan kaivosta näin:”Kankkulan kaivo: Kuvitteellinen paikka, johon hukatut tai tuhlatut asiat joutuvat. Yleensä kankkulan kaivoon häviää rahaa. Esim.: Märkiin peltoihin kylväminen on useassa tapauksessa rahojen heittämistä kankkulan kaivoon…”Ei ole varmaa, oliko sanonta olemassa ensin ja radio-ohjelman nimi keksitty siitä vaiko päin vastoin. Joka tapauksessa ”Kankkulan kaivolla” -niminen hupailu oli yksi radion suosituimpia ohjelmia 1950-luvun lopulta aina 1970-luvun alkuun asti. Luultavaa siis on, että sanonta on radio-ohjelman ansiosta ainakin yleistynyt, jos ei sentään syntynyt. Kankkulan kaivolla -ohjelma kertoo Kankkula-nimisestä hämäläisestä maalaispaikkakunnasta, jonka keskuksena on kuuluisa Kankkulan kaivo. Perimätietona kerrotaan, että ainakin osalle sarjan hahmoista löytyisivät esikuvat Iitin Vuolenkosken kylästä, jonka asukkaat sarjan toinen kirjoittaja Aune Ala-Tuuhonen paikkakuntalaisena hyvin tunsi. Esim Tippavaaran isäntä ei voi olla allekirjoittanut, sillä mehän muutimme Vuolenkoskelle vasta ohjelman teon loputtua TMe )) Jälkiviisaana ja opiksi toisille hävitä turhat kaivot tai ainakin laita niihin tarpeeksi järeät kannet.
Kerran Heikki teki minulle yllättävän pyynnön. Olin jo jonkin aikaa seurannut että naapurissa on jotain säpinää. Heikki oli tavannut elämänsä naisen, mutta tämä sattui olemaan jo naimisissa. Heikki pyysikin minua oikeuteen todistamaan kaikesta näkemästäni, mikä siihen aikaan oli välttämätöntä mikäli halusi avioeron. Istuin Kouvolassa oikeustalolla odottamassa vuoroani, turhaan. Tuomari oli saanut jo uskottavampia selvityksiä ja Heikki sai aikanaan haluamansa.
Seppä Martti Urpanen ja vaimonsa Helvi
Tutustuin pariskuntaan luultavammin koska tarvitsin jotain sepän palvelusta. Martti oli hiljentänyt työn tahtia, eikä ollut ollenkaan varmaa että hän auttaisi minua tarpeessani. Hän oli kova tarinoimaan niin kuin minäkin joten tulimme hyvin juttuun. Hän kertoi omistaneensa ennen sotia häkäpönttökuorma-auton. Tie Vuolelenkosken sillan yli Jaalaan päin nousee pitkään ja mäki oli häkäpönttöautolle haastava. Martille se ei kuitenkaan ollut este sillä oikealla hetkellä auton kiivetessä kohti mäen kriittistä pistettä hän laittoi startin päälle, jolloin auto pääsi tien huipulle ja saattoi jatkaa matkaa. Hän kertoi myös legendaarisista amerikanraudoistaan, miten hän osti Bernerien edustus Chryslerin omaan käyttöönsä. Tarinoiden jälkeen Martti käynnisti pajansa koneet, vielä kerran ja minä sain asiani hoidetuksi.Helvistä tuli myös perheemme ystävä, hän hoiti esikoistamme Teroa Mallan ollessa synnytyslaitoksella viimeistelemässä Tarmon maailmaan saattamista. Magiaa oli myös ilmassa, äitini tyttönimi oli Helvi Salonen kuin myös Helvi Urpasen. ((http://vuolenkoski.jalusta.com/fi/tapahtumat/tuutupahan2018/kotikohteet2018/urpasenmaki luettu 27.9.20 ))
Raaffael Pekkola
oli talollinen Koskenniskalta, hän oli nuoruudessaan räjäyttänyt kiviä pellolta ja työntuoksinassa vammautunut. Sokeus ei ollut täydellinen, hän pystyi näkemään hahmoja ja kulkemaan joka viikkoista kävely kierrostaan josta kilometrejä kertyi 20. Asiaa auttoi paikallistuntemus sillä Raaffael oli toiminut myös postimiehenä. Tällaisella kävelylenkillään hän pistäytyi aina meilläkin. Tarinaa riitti teetä juodessa. Raaffaelilla oli syntymäpäivät.Tapana oli että kaikki olivat kutsutut ja niin Malla ja minä seisoimme Pekkolan tuvan perällä muiden vieraiden joukossa. Kappalainen Edgar Vaalgamaa ((Kappalaiset ovat alemman pastoraalitutkinnon suorittaneita pappeja (teologian maisteri) Kappalainen Edgar Vaalgamaa saarnasi Iitissä 1963-78 )) piti puheen:” Me nyt olemme kokoontuneet tänne Raaffael sinun syntymäpäivillesi.” Kappalaisen puheen poljento oli sellainen kun pappien poljento on. Siinä ääni nousee ja laskee ylös ja alas aina välillä väristen. Jumalattoman on hyvä ottaa huuli valmiiksi hampaiden väliin ja muistuttaa itseään siitä, että ollaan maanpäällä eikä taivaassa. ”Niin me seurakunnassa mietimme Raaffael mitä me sinulle Raaffael antaisimme lahjaksi? Jotkut meistä oli sitä mieltä Raaffael, että me tuomme sinulle kukkia. Mutta minä sanoin eihän me nyt miehelle kukkia voida viedä. Niinpä me päätimme että annamme Raaffaelille raamatun. No Raaffael tuleppa tänne meidän luoksemme ja lue meille tästä raamatusta Matteuksen 12 luvun 22 jae.” Raaffael pitelee raamattua, mutta ei tietysti pysty lukemaan riviäkään:”Sitten Jeesuksen luo tuotiin sokea ja mykkä mies, jota vaivasi paha henki. Jeesus paransi hänet, niin että mies puhui ja näki.” Rouva Pekkala näki ja onneksi osasi lukea, sillä hän pelasti tilanteen koska Edgar ei ollut Jeesus. Näitä yliopistokoulutuksen saaneita oppineita, joiden ymmärrys ja tilanne taju ei ole aina tältä planeetalta on tullut nähtyä useampia.[html5_video id=1660] ((Saarna Heikki Kinnunen YouTube))
Kylmävarasto Oy se toinen yritys
Suomalaista maatalous/puutarhatuotantoa suojattiin seitsemänkymmentä luvulla erilaisilla tuonnin rajoituksilla. Omenoita saatiin toimittaa kauppoihin tietyllä kellonlyömällä ennen Joulua. Porkkanoissa ja purjossa ym tuonti voitiin aloittaa vasta keväällä kun suomalaisten tuottajien varastot olivat huvenneet riittävästi. Sama koski perunaa. Ne tuottajat jotka pystyivät varastoimaan tuotteitaan mahdollisimman pitkään keväälle ja pitäen laadun kuitenkin siedettävänä, tekivä paremman tilin kuin ne jotka joutuivat myymään heti satokauden loputtua.Isot kaupan toimijat suosivat myös sellaisia, jotka pystyivät tasaisiin toimituksiin talvikauden aikana ja myös jalostamaan niitä.Näihin ajatuksiin perustui toinen yritys. Perustimme Kylmävarasto oy:n ja rakensimme Kausalaan koneellisesti jäähdytetyn varaston ja tuotteiden käsittelytilat. Jäähdytyslaitteiston toimitti Kesko ja sen piti olla tekniikaltaan viimeisintä huutoa. Hallirakennuksen toimittajana oli Hankkija. (kuva hallin perustuksista ja Vieteri hallilla ehkä vielä kuva tytöistä lanttulaatikolla ja hinnastosta)
Ostimme syksyllä tuotteet eri viljelijöiltä ja pyrimme jalostamaan niitä ja myymään tuotteet pääasiassa pääkaupunkiseudulle.Jalostaminen tarkoitti pesemistä, pakkaamista kuluttaja pakkauksiin, kuorimista ja muuta pienimuotoista. Opettelimme viljelyä myös itse, minulla oli viljelyksessä kaalia,porkkanoita ja punajuuria. Omat viljely-yritykset eivä olleet erityisen onnistuneita, mutta eipä harjoitteluakaan jatkunut pitkään. Asiakaina Kylmävatasto OY:lla oli mm Elanto, Kukkura kauppaketju,vihannestalo Liemola ja pienempiä kauppoja sekä suurkeittiöitä. Elanto käytti meille oikein työväenhenkistä maksuehtoa; kolme kuukautta -2%. Suostu tai älä toimita. Se oli kuitenkin parempi kun T-ryhmään kuuluvan Kukkura-ketjun. Ketjun kaupat olivat pieniä ympäri Helsinkiä olevia kivijalkamyymälöitä. Ehkä muistat ne keräysvihkoon liimattavista pienistä lippusista. Ketjun kauppoja omisti herra Parhiala ja yritys piti konttoriaan Herttoniemessä. Olin tuonut pakettiautollisen tuotteitamme jollekin asiakkaistamme ja ajattelin pistäytyä karhuamassa saataviamme. Herra Parhiala istui lasikopissaan ja minä marssin sisään. ”Teillä taitaa olla muutama lasku Kylmävarastolle maksamatta?” ”Joo,joo ne on just tässä menossa maksuun. Huomenna ne on maksettu.” ”Sen verran on aikaa kulunut, että haluan maksaun nyt heti. Ja jos konttorilla ei ole käteistä niin voimme mennä läheiseen pankkiin.” ”Hyvä on hyvä on minä kirjoitan shekin”. Ajoin tyytyväisenä Kausalaan ja pankkiin. Shekki oli katteeton.
Mutta palataan projektin alkuun. Iitin kunta oli ostanut suurehkon alueen ja kaavoittanut sen teollisuusalueeksi. Kunnanhallitus halusi tutustua alueeseen ja koska me olimme ostaneet sieltä tontin oli minutkin kutsuttu tutustumisretkelle mukaan. Paikalla olivat kaikki Iitin napamiehet, pankinjohtaja Ristola, Iitin sähkön toimitusjohtaja Saarinen, mv Mikkola ja useita muita. Kuljin joukon hännillä kuullen käytyä keskustelua. Saarinen:”Tämäkös se on se Meltille myyty tontti?” ja jatkoi ”Kyllä se täältä lähtemään saadaan, jos ei muuten niin veroilla” Liekö Saarisella oli verotoimistossa rotary- tai vapaamuurariveljiä?
Olimme sopineet Iitin osuuspankin johtaja Ristolan kanssa, että he lainoittavat hallin rakentamisen. Tähän luottaen teimme Hankkijan kanssa sopimuksen heidän halliratkaisustaan. Tuli hallin maksun aika ja pankin ilmoitus, että he peruvat myönnetyn lainan. Meillä oli tontti, sille tehtynä perustukset hallille ja sopimukset kylmäkoneista Keskon kanssa. Perutusta lainasta seurasi yli kolmensadantuhannen markan vekseli. Ei erityisesti hymyilyttänyt. Siinä olisi Kukkurakaupankin shekki ollu tarpeen vekseliä lyhennettäessä, vaikka se ei olisikaan ratkaissut mitään. Toimitusjohtaja Saarisen toivomus toteutui, eikä siihen tarvittu edes hänen veljiään verotoimistosta. Op isännät riittivät.
Moni asia meni vikaan Kylmävaraston kohdalla, mutta meillä olleet työntekijät olivat ykkösluokkaa. Koko rakennusajan oli Einari Koutukari suurena apuna, hän teki myös varastossa käytetyt laatikot ja toimi yleismiehenä toiminnan käynnistyttyä.
Minusta ei tullutkaan maanviljelijää eikä sillä kertaa yrittäjää.[sc_embed_player fileurl=”https://meltti.fi/wp-content/uploads/musiikki/Janojussin-maenlasku-128.mp3″]
Kas muista,Timo ystäväin, ei pilvet ole maassa päin, sä usko vaan, kun neuvotaan tai koeta uudestaan.(( Jänöjussin mäenlasku Malmsten)) Ja minähän koitin.