[sc_embed_player fileurl=”https://meltti.fi/wp-content/uploads/2023/03/Piccolina-128.mp3″] (( mm tätä singleä tuli pikkupoikana kuunneltua uudestaan ja uudestaan Piccolina YouTube))
Eastend
1960-luvulla asuimme Espoon Itäpäässä,Tomtekullevegenillä. Nimi ei espoolaisia miellyttänyt vaan se muutettiin Himmelitieksi. Espoon keskuksen ruotsinkielinen nimihän oli Bemböle Topeliuksen satujen mukaan se olisi ollut hölmölä. ((https://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%B6lm%C3%B6l%C3%A4 luettu 11.3.2023 kysy.fi sivuilla aikaisemmin Bemböle käännettiin Hölmöläksi ja että nimeä käytti Topelius. Mene ja tiedä. Minusta Espoon keskuksen nimeksi sopisi hyvin Bemböle)) Espoolaiset eivät ole halunneet ottaa riskiä vaan ovat jättänet nimen kääntämättä ja se on nykyisin sivummalla varsinaisesta keskuksesta. Tonttukukkulalle eli Tontunmäkeen vihreät Espoonauton bussit ajoivat Tapiolan, silloin hienon ja palkitun puutarhakaupungin kautta. Nyky Espoo näyttäytyy minun silmissäni miljonäärislummilta, missä talot on sikinsokin pienillä tonteilla korkeiden kerrostalojen ja erilaisten kaupallisten palveluiden katveessa. Mutta varakkaat haluavat olla kaltaistensa joukossa. Suomen kymmenen varakkaimman asuinalueen listalla Espoosta löytyy kuusi aluetta, joista Westend on ykkösenä. (( https://youtu.be/NS2w4b8KJk4 Ville Mäkipellon video:
Missä ja miten asuvat Suomen rikkaat? Enemmistö Suomen rikkaimmista ihmisistä asuu Uudellamaalla, erityisesti Helsingissä ja Espoossa. Näissä kaupungeissa on lisäksi kalleimmat asuntojen hinnat. Eri kaupunginosia voisi tarkastella ja järjestellä eri kriteerien valossa. Tällä videolla tarkastellaan Tilastokeskuksen viimeisimmän julkisen tilaston (v. 2020) perusteella, postinumeroittain kotitalouksien käytettävissä olevia rahatuloja ja niiden mediaaneja. Katsotaan siis, millä Suomen asuinalueilla on keskimäärin Suomen suurituloisimmat asukkaat. Luvassa 10 Suomen rikkainta asuinaluetta!
1. Westend, Espoo, 02160. 82 811 € )) 60-luvulla Niittykummun Itäpää, Eastend oli lähinnä maaseutua, jossa sarkapelloilla heinät kuivuivat seipäillä. Vanhempieni aravatalo oli puoliksi hartiapankilla rakennettu, jossa vanhempani ahersivat viikonloppuisin ja iltaisin. Kuusanvaija oli myös osaavana mukana ja me pojat saimme oikoa nauloja uudestaan käytettäväksi. Isä oli hommannut Moskvitchien kuljetuslaatikoita. Nämä idän ihmeet oli pakattu puulaatikoihin, missä Mosset pääsivät kokemaan vauhdin hurmaa junanvaunujen kyydissä. Laatikoista saadut laudat ja pyöreät naulat käytettiin tarkasti ja ekologisesi uudelleen omakotitalon rakentamisen apu- ja tukilautoina. Niistä tehtiin mm työkaluvaja. ((1960 Mossen malli oli 407)) Arkkitehdin piirtämä talo oli huopa kattoinen,matala yksikerroksinen teekirjaimen mallinen.Alkuvuosina asumus lämmitettiin koksilla, mutta isä kyllästyi pannun sammumisiin ja likaiseen koksin mättämiseen varastoon ja sieltä pannuun. Siirryttiin helppoon ja vaivattomaan öljyyn. Kesäisin kunnostettiin puutarhaa se oli mallikkaassa kunnossa vanhempieni hoidossa. Ajaessani talon ohi vuosikymmeniä myöhemmin näky oli aika karsea. Isän istuttama orapihlaja-aita oli leikkaamatta ja paikka näytti aavemaiselta se oli kaukana Espoolaisesta idyllistä. Vanhempani myivät talon seitsemänkymmentä luvun alussa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin sain erikoisen puhelun. Mieshenkilö Pohjanmaalta kertoi vaimonsa olevan heikossa kunnossa ja tästä syystä hän oli ennakkoon kasaamassa asiakirjoja perunkirjoitusta varten. Hän kysyi olisiko meillä kauppakirjaa Itäpään kiinteistöstä. Hänen vaimonsa oli aiemmin ollut naimisissa ja omistanut osan entisestä talostamme. Paperia olisi tarvittu koska kiinteistölle ei ollut haettu lainhuutoa. Isällä oli laajat arkistot, mutta vanhan kauppakirjan löytäminen oli mahdoton tehtävä. Ihmetystä herättää viranomaisten rooli. Miten on mahdollista omistaa kiinteistö ilman lainhuutoa. En huomannut pyytää soittajan yhteystietoja ja näin juttu jäi minulle ikuiseksi arvoitukseksi.
…sinun kaduillas koulutien
Olin käynyt ensimmäisen luokan kansakoulua Puniksessa eli Punavuoren kansakoulussa, joka virallisesti oli Snellmannin kansakoulu. Muistan ensimmäiseltä luokaltani kaksi henkilöä, opettajani Eine Raekankallion ja salaisen ihastukseni Ulla Hautajärven. Toisen luokan käynnistyttyä Olarin kansakoulussa vaihtui ihastus Mari Kallioon. Marin suosiosta oli kova kilpa ja hän omasta asemastaan tietoisena vähät välitti meistä suosion kalastajista. Marin pikkuveli Perttu kuului kaveripiiriini. Pertun pikkuveljestä tuli aikanaan iso stara, hän on Ile Kallio Hurriganesin kitaristi ja ammattimuusikko. Kun me kylän muut pojat pelasimme persistä (( ”Persepallo oli meidän peli, jossa maassa istuen koitettiin väistää polttajan heittämää palloa. Jaloilla sai potkaista, mutta istuen. Pallon osuessa kehoon joutui polttajaksi.” https://urbaanisanakirja.com/word/persis/ lasten kirjoittama teksti urbaanisanakirjassa. Peli on paljon vanhempi kuin -90 luvulta ellei kirjoittaja sitten tarkoita 1890-lukua, jolloin kirjoittajan täytyy olla historioitsija.)) Ile harjoitteli kitarallaan yhdessä toisen tulevan staran Sami Hurmerinnan kanssa.
[popup_trigger id=”1148″ tag=”Ile”]
[/popup_trigger]
Ile Kallio vauhdissa
Samin isoveli Lassi oli varsinainen hulivili, kun poikien vanhemmat olivat ulkomailla lainasi Lassi isänsä autoa, joka oli Volvo P1800(S) eli Simon Templerin käyttämä ajopeli.((https://www.wheels.fi/sir-roger-mooren-1967-volvo-p1800-pyhimys/ luettu 11.3.2023)) Noin viisitoista vuotiaan Lassin laina-auto oli punainen vähän niinkuin meidän kateellisten naamat hänen morjestaessaan meitä avonaisesta ikkunasta kaasutellessaan kohti Tarvon tietä.
Tonttukummussa paras kaverini oli Ismo Hietanen. Iski oli saanut uuden kellon. Syksyllä suunnistaessamme kohti koulua. Meillä ei ollut erityisen kiire Iski oli kääntänyt kellonsa viisareita kymmenen minuuttia taaksepäin. Varmistimme myöhästymisellemme alibin. Teimme kaikenlaista muutakin pientä. Iskin vanhemmat olivat kauppiaita, heillä oli pieni siirtomaatavara liike Lönrotinkatu 43 tienoilla. Kävimme siellä joskus kuolaamassa valtavaa irtosuklaa könttiä.Siitä murrettiin asiakkaalle palanen ja maksu tapahtui painon mukaan. Meidän maistiaiset olivat suklaamurusia. Iskin vanhemmat olivat aina hyväntuulisia ja ystävällisiä, oikein kauppiaan perikuvia. Kaveripiiriini kuuluivat myös muutaman vuoden vanhemmat Markku Törö, Pylly ja Esa Illoinen,Ilvo. Heidän ystäväpiirinsä oli laajempi kuin omani ja he myös vanhempina järjestivät railakkaampia bileitä mitä itse olisin saattanut kuvitella. Jaoimme Iskin kanssa postia kesäisin ja Jouluna. Iski Niittykummun postin alueella minä Matinkylän. Minun piirini oli laaja, sen alueella asui paljon keskiluokkaisia mm lääkäreitä joille jouluna tuli jos jonkinlaista lahjusta, kalentereita ja muuta krääsää. Ilvo asui jakolenkkini alueella. Hän oli tilannut jonkun ulkolaisen autolehden ja odotti sitä kuin kuuta nousevaa. Esa muisti aina kysyä joko lehteni on tullut, olihan se mutta olin unohtanut sen lajittelu lokerikkoon odottamaan sopivaa jako ajankohtaa. Lapsuuden kaverit eivät unohdu, vaikka en heitä sen koommin ole tavannut.
Pääsin oppikouluun Helsingin yhteislyseoon. Aurelius Augustinuksen oppi elämän ennalta määräytymisestä ((lisää predestinaatiosta ))on yrittänyt tehdä minusta fatalistia, mutta vielä suurempi voima on sen estänyt;skeptisyys. Pälsin tivoli tai Hylli joksi sitä nykyisin kutsutaan oli alun perin maalaisten koulu, siis opinahjo jonka käyneet pääsivät suoraan mm maa- ja metsätieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan.Minä pääsin suoraan maanviljelyskouluun, josta tuonnempana lisää. Aarne Pälsi oli koulun pitkäaikainen rehtori 1924-1961. Minun aikana rehtorina oli maa ja metsätieteiden tohtori Alfred Brandt.((Tietoa Hyllistä ))
Predestinaation torjuntaa
Helsingissä toimi Pakanakilta niminen uskonnottomien yhdistys. Minä ja muutama muu oppilaskuntamme jäsen kävimme killan Kirjantalolla järjestämissä tilaisuuksissa. Ehkä näiden tilaisuuksien innostamana järjestimme koulullamme Hyllissä performanssin, jota edelsi omalla uskontotunnillani sattunut ”välikohtaus”. Osallistuin uskonnon opetukseen, vaikka en kuulunut kirkkoon. Olin varsin hyvä aineessa. Opettaja oli päättänyt kutsua Ylioppilaslähetyksen (nyk.OPKO) edustajia luokkaamme todistamaan ja julistamaan omaa uskoaan. Rehtori Brandt kunnioitti myös läsnäolollaan tuntia. Varsin kiivaasti väittelin näiden uskovaisten kanssa, niinpä tunnin loputtua rehtori taputti minua olalle ja sanoi ”Niin Meltti sinä nuori radikaali, kyllä sinä rauhoitut, kunhan ikää karttuu”. Uskonnon opettajani ei rauhoittunut hän laski uskonnon numeroani joulutodistuksessa kahdella numerolla. Joulun jälkeen marssin rehtorin toimistoon ja ilmoitin, että kevätlukukaudella en enää osallistu uskonnon tunnille. Lisäksi koska aamunavaukset ovat uskonnollisia virsineen ja rukouksineen en myöskään osallistu niihin. Sain rinnalleni muutaman kirkkoon kuulumaton. Alkuun istuimme luokissamme toisten oppilaiden siirtyessä juhlasaliin, mutta se herätti kateutta ja pahennusta, joten rehtori määräsi meidät juhlasalin ovensuuhun. Virttä veisatessa me osallistuimme myös veisuuseen, korkealta ja kovaa. Kun olimme käytävänpuolella, ääni kaikui tehokkaasti ja meidät passitettiin takaisin luokkiimme odottamaan tunnin alkua. Uskonnon opettaja yritti taivutella minua takaisin uskonnonopetukseen, ”kyllä se numero taas kevättodistukseen korjaantuu”. En ollut lahjottavissa.
Läksyt jäi vähän taaemmas minun kiihkossani.Olin varsin surkea oppilas. Ruotsinkielestä opin: Tre små troll lekte med en boll och bollen var av guld de heter Trip Trap Trull. Saksasta: Morgen, morgen, nur nicht heute, sagen immer faule Leute. Kemiasta: ensin vesi sitten happo ettei tule käteen rakko
Uskonnosta: Timoteus oli apostoli. Edes se ei saanut minua uskomaan kohtaloon.
Matti kävi samaa koulua. Hän oli kattanut minulle pöydän valmiiksi niin oppilaskunta- kuin näytelmäkerho riennoissa.
Näyttelijä
Elettiinpä ennenkin,
Vaikk’ ojan takan’ oltiin,
Ojapuita poltettiin
Ja ojast’ oltta juotiin
Käydessäni Olarin kansakoulua innostuin teatterista. Äitini kuskasi minua Helsinkiin radioteatterin esityksiin ja harjoituksiin. Niistä en muista muuta kuin Vanhan Radiotalon Kasarmintorin laidalla ja Pienellä Roobertinkadulla olleen studion.
Olin saanut päähäni, että minun on ohjattava Seitsemän veljeksen kohtaus, missä lukkari opettaa veljeksiä lukemaan. Isäni kirjoitti sen aikaisella kirjoituskoneella ja kalkeeripaperia käyttäen vuorosanat meille pihan pojista kootuille veljeksille. Lukuharjoituksia pidimme ruokasalin pöydän ympärillä. Vain minä olin innostunut, esitystä ei koskaan pidetty.Seitsemän veljestä näytelmä sai kantaesityksensä 1898. Siitä on tehty teattereihin vähintään 136 ensi-iltaa. Kalle Holmberg ohjasi Turun Kaupunginteatteriin 1972 legendaksi nousseen esityksen Seitsemästä veljeksestä. Kymmenen vuotta aikaisemmin yritti eräs nuorimies aloitella teatteriuraansa. Ehkä minun ohjaukseni oli aikaansa edellä eikä siksi koskaan päässyt parrasvaloihin.
Kansakoulun opettajani Tuomikangas harjoitti minua runonlausunnassa, jotta saattaisin osallistua Espoon koulujen välisiin runonlausunta kilpailuun. Esitin hienon Lauri Pohjanpään runon Syksy.Siinä ”kaksi vanhaa vanhaa varista nuokkuu aidalla.”Sain jopa palkinnon Eino Leinon Helkavirsiä runokokoelman.[sc_embed_player fileurl="https://meltti.fi/wp-content/uploads/2023/03/Ajopuut-Syksy-Kaksi-vanhaa-vanhaa-varista-128.mp3"] ((Lauri Pohjanpää /Ajopuut Syksy Kaksi vanhaa varista YouTube))
Näytelmäkerho esitti aina jonkun valmistelemansa esityksen joulujuhlassa. Muistan sen missä esitin itse matematiikanopettajaa. Yritin karrikoida omaa opettajaani maisteri Salomaata. Suurimmalla osalla opettajista oli lempinimi, Salomaalla se oli Silli. Hän oli paitsi hyvä opettaja, myös persoona.Hän oli pukeutunut pukuun jonka housun lahkeet olivat yhtä leveät alhaalta ylös ja prässit olivat suorat. Asua täydensivät paksut silmälasit ja lyhyet vesikammatut hiukset. Sillin tullessa luokkaan, nousivat kaikki tietysti seisomaan. Salomaa käveli opettajanpöydän viereen läimäyttäen päiväkirjan pöydälle kovaäänisesti, kaivoi taskukellonsa ja laittoi sen päiväkirjan viereen. Hän saattoi aloittaa päivän kannanotolla: ”Kouluhallituksesta on jälleen tullut uusia ohjeita. Niissä väitetään, että voitto ei ole voitto vaan myyntipalkkio. Mutta kun minä sanon teille, että voitto on voitto, niin se on silloin sitä”.
Kuvan laadusta huolimatta TMe vauhdissa.
Puurojuhlaan kuului tietysti puuro. Keitimme sitä niin paljon, että saatoimme viedä loput puurosta lähellä olevaan alkoholistien yömajaan ”Liekkihotelliin” tai ”Lepakkoluolaan” miksi sitä myös kutsuttiin. Sama tila muuttui myöhemmin Radiocityksi.
”Ihmiset voivat sanoa, että en osaa laulaa, mutta kukaan ei voi väittää, etten olisi laulanut.” ((Florence Foster Jenkinsin sanotaan lausuneen. Hän järjesti lauluiltoja, jossa nousukkaat amerikkalaiset kävivät ihastelemassa ja taputtamassa. Tutustukaa jutun lopussa youtube videoon, jos uskallatte))
Olin itse vielä keskikoulussa kun näyttelijän urani jatkui Ylioppilasteatterissa. Houkuttelijana tähän ryhmään toimi Seija Soininen joka oli myös teiniaktivisti. Tarkkaa vuotta en muista, mutta luulisin sen olleen 1969. Joka tapauksessa Arja Saijonmaa ((laulaja,näyttelijä,ohjaaja jne.)) ohjasi kabareen johonkin Kulttuuritalolla olleeseen juhlaan. Hänen tärkein neuvonsa esittämiseen oli: ”muistakaa intensiteetti”. Ohje pätee vieläkin kaikkeen ilmaisuun. Esitimme lauluja mm United Fruit ja Lautanen Guatemalan verta.[sc_embed_player fileurl="https://meltti.fi/wp-content/uploads/musiikki/Lautanen-Guatemalan-Verta.mp3"] (( Lautanen Guatemalan verta Tässä Ari Piispa lausuu sanat ”ateria piispalle…” YouTube))
Pukeutumiseni oli silloinkin varsin raflaavaa. Päällystakkina käytin, ilmeisesti isäni vanhaa poplaria ja vyölläni roikkui vanha tuluskukkaro ja flanellipaidan päällä oli isoisäni liivit. Asua täydensivät nahkasaappaat. Esityksen jälkeen Aarne Saarinen ((SKP:n puheenjohtaja)) tuli luokseni tuimana: ”Ei kai sinulla ole tuossa pussissa huumeita?”
Teatteriura ei loppunut tähän, vaan seuraavana oli vuorossa television valloitus. Iiris-Lilja Lassila ja Tuija -Maija Niskanen ohjasivat Televisioteatteriin näytelmän Olen unessa useasti. Se kertoi kouludemokratiasta ja nuorena olemisesta. Minä esitin itseäni eli teinikunnan puheenjohtajaa. Muistan kuinka rehtoria esittänyt Matti Oravisto tuskastui amatööri suorituksiini ja myös näytti sen. Osa kuvauksista tehtiin Munkkivuoren yhteiskoululla, jossa meihin suhtauduttiin nuivasti. Koulun yhdellä käytävällä oli vitriinejä joissa oli esillä aseita, konepistooleja ja muita vastaavia. Tällaisessa ympäristössä yritimme tehdä teatterihistoriaa. Ei ehkä onnistuttu sillä ainakaan Yle arkisto ei uskalla näyttää suorituksiamme.((Olen unessa useasti: Eri rooleista vastasivat: Tiina Harpf, Pirjo Jääskeläinen, Titta Karakorpi, Eero Karhimo, Roni Halmetoja, Liisamaija Laaksonen, Ritva Laijoki, Iris-Lilja Lassila, Vesa Mäkelä, Timo Meltti,Kiti Neuvonen, Matti Oravisto, Paavo Pentikäinen, Ari Piispa,Irma Seikkula, Tarja-Tuulikki Tarsala ja Kristian Åberg. ))
Televisiota yritin valloittaa myös asiaohjelmien saralla. Nuorille suunnattu Kalikka oli Satu Hassin ((Vihreä poliitikko,kansanedustaja,meppi,ministeri yms.)) ja minun juontama asiaohjelma. Minulle on jäänyt mielikuva Kalikan teosta, että jouduimme aika paljon tekemään sisältöä itse. Olimme kuitenkin koululaisia ja amatöörejä, joten ohjelmanteko kävi raskaaksi eikä ohjelmaa lähetettykään kovin montaa jaksoa. Satu kirjottaa omissa muistelmissaan seuraavasti:
”Television keskusteluohjelmiin haluttiin usein radikaali nuori. Harva se viikko Teiniliittoon soitettiin ja pyydettiin ehdottamaan jotakuta keskusteluohjelmaan. Usein se, joka sattui vastaamaan puhelimeen, ehdotti itseään. Niin minäkin tein. Tv-esiintymisen palkkiot olivat mukava lisä pieneen palkkaan. Osuuteni Harjukadun asunnon vuokrasta oli noin kolmannes nettopalkastani, ja yhdestä tv-esiintymisestä jäi käteen ainakin puolen kuun vuokra.
Alkusyksystä Kalikka-nimisen uuden nuorten ohjelman toimittaja etsi juontajia, tyttöä ja poikaa. Meikäläinen toimittaja kyseli juontajaehdokkaita Teiniliiton liepeillä pyöriviltä meikäläisiltä. Hänelle ehdotettiin helsinkiläistä teiniaktiivia Timoa ja minua. Kun tapasimme, toimittaja selitti haluavansa käyttää kaikkein moderneimpia vaikuttamisen keinoja, kuten sitä että tietyn mittaiseksi ilmoitettu ohjelma olikin muutaman sekunnin lyhyempi. Hän lupasi myös panna meidät ”Mikko Niskasen oppiin”. Koskaan ei käynyt ilmi mitä hän tällä tarkoitti. Ohjelmia piti olla kerran kuussa, osa nauhoitettuja, osa suoraa lähetystä studiosta.
Ensimmäisen ohjelman aiheeksi toimittaja oli valinnut mainonnan. Teimme tietenkin ohjelman, jossa arvosteltiin kaupallista mainontaa. Muistikuvani on, että käsikirjoituksen teimme pääasiassa Timo ja minä. Toisen ohjelman aiheeksi ehdotin kouludemokratiaa, Teiniliiton syksyn pääteemaa. Käsikirjoitin ohjelman käytännössä yksin. Timo ja minä teimme haastatteluja usealla paikkakunnalla. Yksi haastateltavista oli oman kouluni rehtori.
Kellonlyömänä, jona kouludemokratiaohjelman filmit piti leikata, toimittajaa ei kuulunut. Olimme Timon kanssa Yleisradion filmileikkaamossa, leikkaaja laitteineen oli valmiina. Tiesin, että toista leikkausaikaa ei saataisi ennen lähetystä. Aikamme odotettuamme aloin antaa ohjeita leikkaajalle, tuo pätkä ensin, tuosta poikki, seuraavaksi tuo. Kun olimme täydessä vauhdissa, toimittaja saapui paikkalle, mutta ei krapulaltaan pystynyt kuin lojumaan sohvalla Vita Novaa siemaillen.
Kun kouludemokratiaohjelma oli lähetetty, totesin että tätä ei voi jatkaa, me kaksi nuorta teemme pienellä palkkiolla kuukausipalkkaisen toimittajan työn. Kerroin toimittajalle, että lopetan. Ohjelmasarja päättyi siihen. Mutta seuraavana vuonna toimittaja soitti riemuissaan ja kertoi, että Yleisradion sisäinen arviointielin oli todennut kouludemokratiaohjelmamme vuoden parhaaksi koulua käsitelleeksi tv-ohjelmaksi. Minua nauratti kun kuulin, että erityisesti filmin leikkauksia oli kiitetty.” ((Satu Hassi Mannerheim-solki ja punalippu Siltala 2018))
Ei tullut minusta näyttelijää. [print-me]
Laululintu
[popup_trigger id=”1255″ tag=””][/popup_trigger]